Tukirahaston tuen hakijoiden määrä kasvaa joka vuosi

InterAction-päällikkö Jani Meriläinen ojensi Inter Golfin 2023 lahjoitussumman tukirahaston puheenjohtaja Teijo Ristolalle kesäkuun Inter – Ilves -ottelussa. (Kuva: Tara Jaakkola)

FC Interin tukirahasto on perustettu vuonna 2019 ja sen avulla autetaan vuosittain noin 25 Interin junioria.

Interin tukirahasto jakaa vuosittain haettavien stipendien kautta avustusta niille seuran junioreille, joiden perheillä on vaikeuksia harrastusmaksujen kanssa. Avustussummat vaihtelevat tarpeen mukaan ja jakoperusteet päätetään hakulomakkeen ja mahdollisten haastattelujen myötä. Tuen hakuaika on auki nyt ja jatkuu marraskuun loppuun saakka.

InterAction-päällikkö Jani Meriläinen kertoo tukea hakevien määrän kasvaneen joka vuosi.

– Tukirahaston olemassaolo on todella tärkeää. Joka vuosi avustuksille on enemmän tarvetta. Etenkin tämän hetkinen maailman tilanne on nostanut paljon elämisen kustannuksia, mikä näkyy hakemusten määrässä, Meriläinen tiivistää.

Tukirahaston varat tulevat lahjoituksista yksityisiltä lahjoittajilta ja yrityksiltä. Sen lisäksi osa varoista on saatu haettavien avustusten kautta ja palkinnoista jaetuista varoista.

Kesäkuussa 2023 järjestetty Inter Golf keräsi Interin tukirahastolle 6 200 euroa. Tämän vuoden aikana tukirahasto on saanut varoja lahjoituksista yksityishenkilöiltä ja Elämän Pelikirja Golfista, sekä Jalkapallosäätiön avustuksesta. Viimeisimpänä tukirahastoon saatiin lisävaroja, kun osa Interin saamasta Palloliiton ja Lähitapiolan vastuullisen seurateon palkintovaroista ohjattiin tukirahastoon.

– Tuen tarve on jo ennestään ollut suuri ja se kasvaa koko ajan, kaikki lahjoitukset ovat siis enemmän kuin tervetulleita. Vaikka meillä on seurassa maltilliset harrastamisen kustannukset, voivat ne silti olla liian korkeita joillekin. Rahaston avulla pystymme antamaan mahdollisuuden harrastamiseen laadukkaassa toiminnassa, Meriläinen kertoo.

 

FC Interin tukirahastoon voivat tehdä lahjoituksia yritykset ja yksityishenkilöt.

Lahjoitukset käytetään lyhentämättömänä vuosittaisiin stipendeihin taloudellista tukea tarvitsevien junioreiden hyväksi.

Julkaisemme kaikkien tukirahastoon lahjoittaneiden nimet seuran kotisivuilla. Mikäli lahjoittajan nimeä ei haluta näkyviin, tulee asiasta erikseen mainita. Yli 1000 euron lahjoitukset uutisoidaan erikseen seuran kotisivuilla lahjoittajan niin halutessa.

Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Tukea ja edesauttaa FC Interin pelaajien jalkapallon harrastamista silloin, kun perheen sosioekonomisen tilanteen perusteella harrastuksen jatkaminen olisi muutoin vaarassa. Tarkoituksena on myös edistää ja tukea taloudellisesti jalkapalloilun junioritoimintaa Suomessa, sekä luoda parhaat mahdolliset menestymisen edellytykset tukemalla junioreiden kasvua.

Tilinomistaja: FC Inter tukirahasto
Tilinumero: FI20 5716 9020 0784 94
SWIFT/BIC: OKOYFIHH
Rahankeräysluvan numero: RA/2021/1711

 

Interin juniorit voivat hakea tukea tästä.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2971135 - 152022
2.Tampere United961222 - 71519
3.TPV1052315 - 14117
4.P-Iirot951327 - 171016
5.HJS943218 - 14415
6.VJS934218 - 11713

7.EBK932413 - 26-1311
8.Ilves/2931520 - 19110
9.FC Honka922514 - 19-58
10.Ilves-Kissat921612 - 31-197
11.SexyPöxyt910810 - 31-213

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit