Täydet pisteet nollapelillä kotistadionilla!

FC Inter otti kauden ensimmäisen voittonsa komealla esityksellä, kun IF Gnistan kaatui Veritas Stadionilla lukemin 3–0. Maalinteon aloitti ensimmäisellä puoliskolla Jussi Niska. Toisella jaksolla Interin johto kasvoi, kun Gnistanin puolustaja Oliver Petterson ohjasi pallon omaan maaliin. Loppulukemat 3-0 taululle kaunisteli Dimitri Legbo.
Ottelun alku oli energinen, ja Inter otti pelin haltuun heti avausvihellyksestä. Painostus palkittiin 37. peliminuutilla, kun Jussi Niska iski uransa toisen Veikkausliigamaalin. Niska tuuletti maalia tunteella kotiyleisön edessä – edellisestä osumasta olikin vierähtänyt lähes kolme vuotta. Edelliset osumat Niska on laukonut vuonna 2022 – yhden Konferenssiliigan karsintaottelussa, yhden Suomen Cupissa ja viimeisimmän Veikkausliigan eurokarsintaottelussa.
Gnistan pääsi hieman peliin mukaan toisella jaksolla, muttei siltikään luonut suurta uhkaa Interin puolustukseen. Inter jatkoi aktiivista peliään ja nousi vastahyökkäyksiin, joista 89. peliminuutilla syntyi Gnistanin oma maali ja muutamaa minuuttia myöhemmin Dimitri Legbo iski lopulliset lukemat verkkoon.
Katso raportti kentän laidalta:
Pitkän maalittoman putkensa katkaissut puolustaja Jussi Niska kertoo maalin tulleen “helposti takaraivosta”. Maalivahti Eetu Huuhtanen kertoo ottelun olleen hyvin puolustuksen kontrollissa, eikä Gnistan juurikaan päässyt vaarallisille paikoille.
Katso ottelun lehdistötilaisuus
Lehdistötilaisuudessa haastattelussa molempien joukkueiden päävalmentajat IF Gnistanin Jussi Leppälahti ja FC Interin Vesa Vasara.
Interiin tälle kaudelle siirtynyt puolustaja Sami Sipola teki ottelussa Veikkausliigadebyyttinsä.
Kokoonpano:
1 Eetu Huuhtanen (mv)
2 Jussi Niska (86. min 24 Sami Sipola)
3 Juuso Hämäläinen
5 Albin Granlund (90. min 16 Bart Straalman)
6 Dimitri Legbo
8 Johannes Yli-kokko (86. min 25 Joonas Kekarainen)
9 Jasse Tuominen (64. min 11 Jean Botué)
10 Florian Krebs
22 Luka Kuittinen
23 Loic Essomba (64. min 20 Momodou Sarr)
28 Axel Kouame
Vaihtopelaajat
12 Eero Vuorjoki (mv)
4 Väinö Vehkonen
14 Thomas Lahdensuo
18 Otto Eloluoto
Inter jatkaa otteluita vieraissa
FC Inter aloittaa matkansa Suomen Cupin 3. kierroksella ottelussa FC Lastenia vastaan. Ottelu pelataan tiistaina 14.4. klo 20.00 Tampereella Ahvenisjärvi 1-kentällä.
Veikkausliiga jatkuu vieraissa ottelulla VPS:aa vastaan.
Älä missaa taisteluita, tilaa Ruutu + Urheilu ja katso matsit suorana!
Sivu päivitetty 12.04.2025