Syyskuun ensimmäinen kotiottelu pelattiin tärkeän teeman äärellä

Perjantai-illan tärkeimmät hetket kentällä koettiin lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerön kanssa ottelun jälkeen. (Kuva: Tara Jaakkola)

Syyskuu on kultakuu, eli kansainvälinen lasten syöpien teemakuukausi. Inter ja lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerö on tehnyt yhteistyötä jo usean vuoden ajan tavoitteenaan järjestää lapsille ja nuorille perheineen virkistystä, sekä samalla lisätä tietoisuutta lasten ja nuorten syöpäsairauksiin liittyen.

Kultakuussa 2024 Inter kutsui Sykerö-kerholaiset viettämään iltapäivää Veritas Stadionille. Sykerö-kerholaiset vierailivat viime sunnuntaina edustusjoukkueen pukuhuoneessa ja harjoituksissa. Iloisen iltapäivän päätteeksi joukkueen kapteeni Juuso Hämäläinen kutsui lapset ja nuoret perheineen syyskuun ensimmäiseen kotiotteluun, joka pelattiin perjantaina 13.9. Veritas Stadionilla.

Syyskuun ensimmäinen kotiottelu Inter-EIF pelattiin kultakuu-teemalla

Inter pelaa vuosittain yhden syksyn kotiotteluistaan yhteistyössä Sykerön kanssa kultakuun merkeissä. Tarkoituksena on lisätä tietoisuutta lasten ja nuorten syöpäsairauksiin liittyen, sekä mahdollistaa lahjoituksien tekeminen kerhon toimintaan ottelutapahtumissa.

Katso videolta alta, kun Sykerö-toimikunnan puheenjohtaja Maria Tiira kertoo Sykerön toiminnasta.

Inter ja Sykerö-kerho haluaa lasten ja nuorten syöpien tietoisuuden lisäämisen lisäksi tarjota kultakuun teemaottelussa Sykerön perheille mukavaa yhteistä tekemistä, ja mahdollistaa mahdollisimman monen osallistumisen ottelutapahtumaan. Sykerö-kerhon perheet kutsuttiin kotistadionille kannustamaan sinimustia katsomoon sekä omaan aitioon.

Perjantai-illan ottelussa Interin ja EIF:n saattoivat kentälle Sykerö-kerhon lapset yhdessä otteluisännän Akseli Kiinteistöpalveluiden saattajien kanssa.

(Kuvat: Tara Jaakkola)

Vaikka ottelun lopputulos (1-1-tasapeli) ei antanut ilon aihetta, yhteiset hetket stadionilla antoi sitäkin enemmän. Kiitos iloisista ja merkityksellisistä yhteisistä hetkistä, Sykerö-kerho!

Lue lisää lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerön toiminnasta ja lahjoita toimintaan. 

Sivu päivitetty 14.09.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit