Seurakyselyt innostivat vastaamaan

 

FC Interin jäsenille suunnattujen seurakyselyjen 2021 tulokset ovat valmistuneet. Vuosittaisilla kyselyillä haetaan palautetta seuratoiminnasta kehittämisen pohjaksi kaikilta seuran jäseniltä, pelaajilta ja valmentajilta.

Tänä vuonna kaikille jäsenille suunnattuun seurakyselyyn vastasi yhteensä 204 seuran jäsentä, mikä on noin puolet seuran pelaajien määrästä. Vastaajien määrä oli kasvanut 55 % viime vuoteen verrattuna. Samaa aktiivisuutta oli havaittavissa pelaajakyselyissä, joihin vastasi suurin osa pelaajista.

Vastaajia seurakyselyyn sitoutettiin mm. kilpailulla, jossa korkeimmalla vastausprosentilla Stadiumin 300 euron lahjakortin voitti 2006 syntyneiden kilpajoukkue.

Sitoutuminen seuraan hyvällä tasolla

Seurakyselyn tuloksissa seurassa viihtyminen ja seuraan sekä sen arvoihin sitoutuminen olivat vastausten keskiarvojen (4,2-4,4 / 5 pistettä) perusteella hyvällä tasolla, kuten aiemminkin.

Tänä vuonna kartoitettiin myös, kuinka pitkään vastaajat ovat kuuluneet seuraan. Lähes kolmasosa vastaajista oli ollut seuran toiminnassa mukana yli kolme vuotta.

– Aiemmissakin kyselyissä seuraan sitoutuminen on meillä ollut korkealla tasolla. On tosi hieno huomata, että monella tapaa haastava koronavuosi ei ole tätä positiivista suuntaa taittanut. Konkreettisesti sama ilmiö näkyy siinä, että drop out -seurantamme mukaan pelaajat ovat pysyneet seurassamme aivan normaalisti. Tämä ei ole mitenkään tavanomaista näinä aikoina, iloitsee junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen kiitollisena.

Yhteisöllisyys ja valmennus keräsivät kehuja

Seuran suurimpina vahvuuksina pidettiin hyvää valmennusta ja yhteisöllisyyttä. Valmennus sai edellisiä vuosia paremmat palautteet jäseniltä. Lisäksi pelaajakyselyissä korostuivat entistä selvemmin seuran vahvuuksina yhteisöllisyys sekä huolenpito.

Muina seuran vahvuuksina mainittiin mm. seuran hyvä ja kannustava ilmapiiri, monikansallisuus sekä monipuoliset tukitoimet kuten fysioterapian saatavuus.

Tasapuolisuuteen ja olosuhteisiin kaivattiin parannuksia

Kehitettävissä asioissa mikään yksittäinen asia ei kohonnut tämän vuoden seurakyselyssä selvästi yli muiden, vaan mielipiteet hajaantuivat hyvin monien erilaisten teemojen kesken.

Parannusta toivottiin erilaisiin valmennukseen liittyvin asioihin (28 %), tasapuolisuuteen (13 %) ja oikeudenmukaisuuteen (10 %). Myös olosuhteet (8 %) ja viestintä (7 %) mainittiin kehityskohteina. Sen sijaan viime vuoden kyselyssä painottuneita parannuskohteita, kuten arvojen mukaan toimimista, avoimuutta ja ilmapiiriä ei enää noussut samassa mittakaavassa esiin.

Olosuhteiden osalta kysely osui talven lumisimpaan ajankohtaan, jossa oma kenttä oli juuri valmistunut omien junioreiden käyttöön. Kuitenkaan kaikkea, kuten esimerkiksi lämmitystä ja riittävää valaistusta kentällä ei oltu saatu vielä valmiiksi kyselyn ollessa auki. Lisäksi korona esti ja sotki pitkään normaalin toiminnan.

– Vaikka parannettavaa on aina, voidaan rehellisesti päätellä, että olosuhdeasiat nousivat esiin liittyen juuri talviolosuhteisiin ja koronarajoituksiin, kuten kyselyssä tulikin esiin (vastauksista 90 %), junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen tulkitsee.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa

Seuran toiminnassa on päivittäin mukana satoja vapaaehtoisia toimijoita joukkueiden toiminnassa sekä ottelutapahtumissa. Seurakyselyssä kartoitettiinkin myös sitä, millä tavoin jäsenet mieluiten osallistuisivat seuran toimintaan.

Lähes puolet vastaajista olisivat halukkaita osallistumaan joukkueen yksittäisiin tapahtumiin, ja hieman yli kolmasosa voisi toimia joukkueen toimihenkilönä. 13 prosenttia vastaajista halusi olla mukana seuratoiminnassa kannattajatoiminnan kautta tai esimerkiksi edustusjoukkueen ottelutapahtumien vapaaehtoisena.

Viikkokirje tiedonlähteenä tärkein

Kyselyllä kartoitettiin seuran sisäisen ja ulkoisen viestinnän sujuvuutta, sekä selvitettiin kanavia, joista tietoa ensisijaisesti haetaan.

Reilusti yli puolet jäsenistä (61 %) kertoi saavansa tiedot seuran perjantaisin lähetettävästä viikkokirjeestä. Viikkokirjeen asema tuntuu vakiintuneen mukavasti, sillä vastaava luku viime vuonna oli 49 %.

Tasan puolet totesi kysyvänsä asiat seuran henkilökunnalta. Pelaajilla henkilökunnan merkitys tiedonlähteenä oli luonnollisesti suurin. Viime vuoden tapaan lähes puolet vastaajista (45 %) haki myös paljon tietoa seuran kotisivuilta.

Valmennuksen laadussa menty eteenpäin

Pelaajakyselyssä arvioitiin myös valmennusta monelta eri kantilta. Useassa asiassa tulokset olivat parantuneet edellisestä kyselystä (asteikko 1-5 pistettä).

  • seuran antama tuki kenttätoimintaan 4.24 -> 4.38
  • henkinen valmennus 4.08 -> 4.38
  • kyselymetodin käyttö 4.18 -> 4.41
  • pelaajat saavat ratkaista tilanteet itse kentällä 4.16 -> 4.30
  • viikkorytmin toteutus 3.79 -> 4.11

Palautteet avuksi yhteiseen kehittämiseen

Kyselyjen tuloksia on luonnollisesti tarkoitus hyödyntää seuran kehittämisessä. Mikäli koronarajoitukset antavat myöten, perinteisiä kehittämispäiviä tämän tiimoilta on luvassa.

Pelaaja- ja valmentajakyselyjen tuloksia tullaan hyödyntämään sekä valmentajien että ylipäänsä valmennuksen kehittämisessä.

– Käymme tulokset ja annetut palautteet valmentajien kanssa nöyränä läpi. Aina tietysti on parannettavaa, mutta monesta eteenpäin menneestä asiasta voi olla reilusti ylpeä, sillä kulunut vuosi on ollut kaikille raskas. Siitä huolimatta olemme mielestäni onnistuneet hienosti tavoitelluissa asioissa, mistä erityisen iso kiitos seuran toimijoille, valmentajille, muille vapaaehtoisille ja pelaajien taustajoukoille kotona, summaa valmennuspäällikkö Jani Mäenpää.

 

Lisätietoja:

– junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen, eveliina.hulkkonen@fcinter.fi
– valmennuspäällikkö Jani Mäenpää, jani.maenpaa@fcinter.fi

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit