Seppälä kehuu Interin valmennuksen tasoa

Perjantaina Interin kanssa kaksi vuotisen pelaajasopimuksen rustannut Arttu Seppälä otti sopimuksen tehtyään jälleen yhden urallaan yhden askeleen eteenpäin.

Turussa perinteisessä Heidekenin synnytyssairaalassa syntynyt Seppälä sai ensimmäiset jalkapllo-oppinsa Lapuan Virkiän joukkueessa. Parempien harjoitusolosuhteiden ja laadukkaamman valmennuksen takia nuorukaisen tie vei Kokkolaan, jossa vierähti ennen Interiin siirtymistä kolme vuotta.

Jo nuorena laadukasta valmennusta arvostanut Seppälä kiittelee myös vuolaasti Interin harjoittelua Job Dargtsman johdolla.

-Valmennus on Interissä erittäin korkealla tasolla. Joukkue on nuori, nälkäinen ja kaiken lisäksi erittäin taitava, joten täällä, jos missä minulla on mahdollisuus kehittyä paremmaksi pelaajaksi, painottaa 20-vuotias Seppälä.

Isiensä maille palannut Seppälä on viihtynyt Turussa ja Interissä toistaiseksi erinomaisesti. Yksi helpottava tekijä on joukkue, joka on ottanut Seppälän hyvin vastaan.

-Olen viihtynyt Turussa ja Interissä hyvin. Joukkueessa on hyvä henki ja minut on otettu hyvin vastaan, kiittelee Seppälä.

Jalkapallon ohessa Seppälän päivät täyttää opiskelu. Turun ammattikorkeakoulussa tuotemuotoilua opiskeleva Seppälä, myöntääkin koulun käynnin olevan nyt hankalampaa.

-Aloitin syksyllä opiskelut, mutta nyt koulun käyntiä pitää vähän sovitella, jalkapallon aikatauluihin. Uskon kuitenkin, että aika riittää hyvin molempiin, sanoo Seppälä.

Sivu päivitetty 25.01.2008

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Ilves952219 - 10917
2.KuPS844013 - 7616
3.VPS851215 - 11416
4.HJK1044215 - 11416
5.SJK843112 - 9315
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan822411 - 14-38
9.FC Lahti71335 - 10-56
10.FC Inter81259 - 17-85
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF70346 - 11-53

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2761029 - 121719
2.P-Iirot751126 - 91716
3.Tampere United851221 - 71416
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS833218 - 11712

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat71069 - 29-203
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit