Roger Bonet’n Inter-ura jää yhden kauden mittaiseksi, sillä toppari ja FC Inter ovat päättäneet pelaajan sopimuksen yhteisymmärryksessä. “Ruxin” sopimus olisi kattanut vielä kauden 2023.

Katalaanitoppari Roger Bonet, eli Ruxi saapui Suomen jalkapallokentille kolme vuotta sitten. Ennen Interiin siirtymistä hän esiintyi KTP:n ja AC Oulun riveissä. Interissä Ruxi pelasi 27 Veikkausliigan ottelussa, joissa hän teki 3 maalia. Kauden 2022 aikana pelattuja otteluita sinimustissa kertyi yhteensä 40 kappaletta.

Urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen kertoo, että seura halusi tukea Ruxia päätöksessään jatkaa jalkapallouraansa tulevaisuudessa muualla.

– Puhuimme Ruxin kanssa jo kesällä hänen tulevaisuudestaan. Näissä keskusteluissa kävi selväksi, ettei hän halua jatkaa pelaamistaan Suomessa. Ymmärrän hänen näkökulmansa tässä asiassa, eikä seura halunnut olla esteenä sopimuksen päättämiselle kauden jälkeen.

– Ruxi on erittäin ammattimainen pelaaja, joka oli meillä mukana myös junioreiden valmennuksessa. Hän antoi tämän kauden aikana meille seurana paljon, mistä olemme erittäin kiitollisia. Kiitos Ruxille kaikesta omistautumisesta Interin toiminnalle ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen, Meriläinen kiittelee.

Kausi oli Ruxin mukaan vaikea, mutta ajasta Interin paidassa jäi myös oppeja ja hyviä muistoja.

– Ulkopuolisille ei ehkä näytä siltä, että kausi oli niin huono, mutta mielestäni olimme todellisuudessa todella kaukana tavoitteidemme saavuttamisesta. En usko että fanit olivat ylpeitä meistä tällä kaudella. Interissä ei riitä, että pääsee kahteen finaaliin ja Veikkausliigan top kutoseen. Interissä tarvitaan enemmän. Enkä puhu vain tuloksista, Interissä täytyy pelata hyvää jalkapalloa ja toteuttaa sitä pelityyliä, minkä seura on rakentanut ja olla ylpeä siitä. Mielestäni emme ole tehneet kumpaakaan, toppari harmittelee.

Päätös Suomen jättämisestä alkoi kypsyä Ruxin mielessä jo kesken kauden.

– Oli vaikeaa, kun asiat eivät lähteneet toimimaan alussa. Meillä kaikilla on vastuumme siinä, jalkapallossa mikään ei tule ilmaiseksi. Jossain vaiheessa kautta tajusin, että tämä kaikki vaikutti liikaa mielialaani ja motivaatiooni. Elämä Suomessa ei ole helppoa, jos ei todella nauti siitä työstä mitä tekee päivittäin. Jossain vaiheessa kesää kerroin seuralle, että minulla on erilaisia suunnitelmia tulevaisuudelleni. Seura ymmärsi asian ja olen todella kiitollinen siitä. Opin paljon asioita tämän kauden aikana, ja koin monia hyviä hetkiä, jotka tulen muistamaan loppuelämäni ajan. En tiedä mitä teen seuraavaksi. Tällä hetkellä tulevaisuuteni on jossain muualla kuin Suomessa. Ensin pitää olla hetki lomalla ja sen jälkeen mietin tulevaisuutta.

– Haluan kiittää seuraa mahdollisuudesta pelata isossa seurassa. Interissä on kaikki puitteet toimia ammattipelaajana. Oli myös kunnia valmentaa junioreita, täällä on paljon taitoa juniorijoukkueissa. Kiitos myös faneille kannatuksesta ja tuesta niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. “Espanja ulos” -huudot katsomosta Suomen Cupin finaalin jälkeen sattuivat, mutta ymmärrän, että se on osa tätä työtä. Yritin antaa kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Kiitos kaikille, Ruxi toteaa lopuksi.

FC Inter kiittää Ruxia kaikesta seuran eteen tehdystä työstä ja toivottaa hänelle hyvää jatkoa.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS1174023 - 101325
2.VPS1172221 - 14723
3.HJK1254319 - 13619
4.Ilves1153321 - 13818
5.SJK1153317 - 15218
6.FC Haka1052317 - 16117

7.IFK Mariehamn1033413 - 15-212
8.Gnistan1133514 - 17-312
9.FC Inter1132615 - 21-611
10.AC Oulu1014515 - 21-67
11.EIF101369 - 17-86
12.FC Lahti101366 - 18-126

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 21181239 - 182125
2.HJS1163225 - 16921
3.Tampere United1162324 - 111320
4.TPV1162317 - 15220
5.P-Iirot1161432 - 201219
6.VJS1145221 - 13817

7.FC Honka1142519 - 20-114
8.EBK1142515 - 28-1314
9.Ilves/21131722 - 26-410
10.Ilves-Kissat1121812 - 35-237
11.SexyPöxyt1010911 - 35-243

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit