Riveiron aika Interissä päättyy kuluvaan kauteen

(Kuva: Tara Jaakkola)

 

FC Interin päävalmentajana kaudesta 2019 alkaen toiminut José Riveiro jättää seuran kuluvan kauden jälkeen hänen sopimuksensa umpeutuessa.

Espanjalaisvalmentajan aika Interin edustusjoukkueessa on ollut varsin menestyksekästä. Kuuden mitalittoman vuoden jälkeen Riveiron kaksi ensimmäistä kautta Turussa päättyivät hopeasijoituksiin ja myös tällä kaudella joukkue on tiukasti mitalitaistossa mukana.

Riveiro muistuttaa kauden 2021 olevan vielä täysin kesken.

– Päätös on nyt tehty, mutta vielä ei missään nimessä ole hyvästien aika. Nyt jatkamme kovaa työtä, kuten ennenkin, ja keskitymme loppukauden otteluihin, joissa on vielä paljon pelattavaa, tiivistää Riveiro.

FC Interin varapuheenjohtaja Nikolas Håkansin mukaan hyvää työtä edustusjoukkueessa tehneen Riveiron seuraajan valinta voi avata myös uusia mahdollisuuksia.

– Riveiron aika on palauttanut edustusjoukkueemme Veikkausliigan kärkipäähän ja olemme siitä ylpeitä. Tällä kaudella on kuitenkin edessä vielä monta ottelua, joiden jälkeen on varsinainen kiitosten aika.

– Muutos on samalla myös tilaisuus johonkin uuteen ja kauden jälkeen on aika siirtää katseet eteenpäin. Inter on kartoittanut uutta päävalmentajaa jo jonkin aikaa ja tulemme julkaisemaan valintamme, kun kaikki on valmista, Håkans kertoo.

Veikkausliiga jatkuu Interin osalta lauantaina Veritas Stadionilla ottelulla HJK:ta vastaan.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS1274123 - 111225
2.VPS1273221 - 14724
3.HJK1364323 - 131022
4.Ilves1263323 - 131021
5.SJK1263320 - 16421
6.FC Haka1162318 - 16220

7.IFK Mariehamn1134413 - 15-213
8.Gnistan1233614 - 21-712
9.FC Inter1232715 - 23-811
10.AC Oulu1115517 - 23-68
11.FC Lahti111468 - 20-127
12.EIF1113710 - 20-106

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 21181239 - 182125
2.Tampere United1373330 - 121824
3.HJS1264226 - 17922
4.TPV1263318 - 16221
5.P-Iirot1161432 - 201219
6.VJS1145221 - 13817

7.FC Honka1243520 - 21-115
8.EBK1142515 - 28-1314
9.Ilves/21231822 - 31-910
10.Ilves-Kissat1231816 - 37-2110
11.SexyPöxyt11101013 - 39-263

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit