Rick Ketting siirtyy VVV-Venlon riveihin

 

FC Interin kapteeni Rick Ketting siirtyy Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan VVV-Venlon riveihin. Seura teki topparista ostotarjouksen, minkä Inter hyväksyi ja tämän jälkeen Ketting pääsi yhteisymmärrykseen sopimusehdoista heidän kanssaan.

Inter saa siirtokorvauksen, koska Kettingillä oli sopimustaan jäljellä turkulaisten kanssa kauden loppuun asti. Urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen toivottaa puolustuspään johtohahmolle onnea uusiin haasteisiin.

-Tietysti olisimme halunneet pitää hänet täällä loppukauden, mutta olemme todella iloisia, että hän pääsee siirtymään eteenpäin urallaan. Toivotamme Rickille kaikkea hyvää jatkoon. Hän on ollut tärkeä osa seuraa ja iso osa seuran historiaa. Pyrimme olemaan sellainen seura, josta pelaajat pääsevät etenemään urallaan. Kaikilla on haaveita ja meidän tehtävämme on auttaa niiden tavoittelemisessa, Meriläinen kommentoi.

26-vuotias Ketting merkkautti viimeisen kolmen kauden aikana tilastoihin Inter-paidassa 57 Veikkausliigan ottelua, joissa hän iski yhteensä viisi maalia. Kerrassaan elegantin topparin maaleista kolme syntyi tämän kauden liigassa.

Ketting kertoo nauttineensa ajasta Interissä ja saaneensa matkan varrelta hyviä kokemuksia sekä muistoja.
Rickin fiilikset lähdön hetkellä sekä terveiset faneille hänen omin sanoin:

– It is sad to leave my teammates in the middle of the season. I had a great time in Inter and the club treated me well. I learned a lot of lessons, had a lot of great experiences and have made unforgettable memories. I wish the team the best for the rest of the season and the club all the best in the future.

-To all the Inter fans: Thanks for the support over the years. Keep supporting the club! I have experienced to play in Veritas as a Mariehamn player how difficult it can be, and as an Inter player how easy it can be with the supporters led by Armada in the stadium.
Kiitos Suomi! May we meet again

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS751114 - 8616
2.SJK843112 - 9315
3.Ilves741215 - 9613
4.KuPS633010 - 6412
5.HJK833213 - 10312
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan621311 - 13-27
9.FC Inter71249 - 14-55
10.FC Lahti61234 - 9-55
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF60245 - 10-52

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot751126 - 91716
2.FC Inter 2651025 - 121316
3.Tampere United741215 - 6913
4.VJS732217 - 10711
5.HJS632114 - 9511
6.TPV732210 - 9111

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka60248 - 15-72
11.SexyPöxyt60065 - 23-180

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit