Reservijoukkue valmistautuu Kakkosen kauteen uudessa valmennuksessa

(Kuva: Risto Nummela)

Viime kauden päätteeksi nousua miesten Kakkoseen juhlinut reservijoukkue valmistautuu kauteen sarjaporrasta ylempänä uudessa valmennuksessa. Joulukuussa joukkueen kokoaikaiseksi päävalmentajaksi palkattu 37-vuotias Jussi-Pekka Savolainen on saanut avukseen runsaasti kokemusta. Savolaisen taustaryhmän muodostavat Kari Virtanen, Tony Saari, Matti Raho ja David Moore.

Joukkueen apuvalmentajana aloitti tammikuussa valmentajalegenda ”Karo” Virtanen, joka valmensi Interin edustusjoukkuetta jo 20 vuotta sitten ja uudelleen vuonna 2018 apuvalmentajan roolissa. UEFA Pro -lisenssin suorittanut Virtanen valittiin yhdessä Peter Lundbergin kanssa vuoden liigavalmentajaksi kauden 2016 päätteeksi. Reservijoukkueen valmennusryhmässä maalivahtivalmentajana toimii melkein 20 vuotta Interin toiminnassa mukana ollut Tony Saari ja joukkueenjohtajana liki Interin perustamisesta asti mukana ollut kunniagallerian jäsen Matti Raho. Myös David Moore jatkaa mukana joukkueen taustoissa.

Savolaisen valmennusryhmä on heti alusta alkaen lähtenyt toteuttamaan Interin suunnitelmaa saada reservijoukkue yhtenäisemmäksi osaksi seuran toimintaa.

– Töitä on nyt paiskittu reilun kahden kuukauden ajan ja askel askeleelta ollaan kehitetty toimintaa. Isona tavoitteena on yhtenäistää toimintatapoja ja pelaamista joukkueiden välillä, jotta pelaajaputkesta tulee loogisempi, ja siirtyminen joukkueiden välillä olisi vaivattomampaa. Esimerkkinä toimintatapojen yhtenäistämisestä harjoittelua ja pelaamista ohjaavat pelitavan pääperiaatteet ovat nyt sekä edustus- että reservijoukkueessa samat, päävalmentaja Savolainen mainitsee.

 

Alkuvuoden aikana edustusjoukkueen kokoonpanolistoille ovat päässeet reservijoukkueen pelaajista Ricardo Giler, Joona Hämäläinen, Evert Suominen, Joel Vainionpää sekä SJK:n organisaatiosta siirtynyt Tuukka Pahkala. Liigajoukkueen ringissä on tammi-helmikuussa nähty myös pääosin vielä tällä hetkellä B-juniorijoukkueessa olevat Valtteri Berg, Emil Liljeström, Rasmus Tuomi ja Ilveksestä Interiin siirtynyt Joel Asikainen. Päävalmentaja Savolaisen mukaan tällaiset mahdollisuudet ovat pelaajille tärkeitä.

 

– Tavoitteena on tarjota ympäristö, jossa potentiaaliset pelaajat voivat kehittyä kohti edustusjoukkuetta, tai jopa pidemmälle, mikäli rahkeet vain riittävät. Yhteistyö on lähtenyt edustusjoukkueen valmennustiimin kanssa hienosti liikkeelle ja kehittyy varmasti entisestään kauden aikana. Ilahduttavasti myös moni reservin pelaaja on päässyt jo nyt näyttämään kykyjään edustuksen harjoituksissa ja esiintynyt siellä lupauksia herättävästi, Savolainen kiittelee.

 

Kokonaisuudessaan reservijoukkueen pelaajaryhmä säilyy suurelta osin samanlaisena ylivoimaiseen nousuun ja Regions’ Cupin voittoon päättyneestä viime kaudesta. Kolmosen lohkon kovimmat maalilukemat, 20 maalia, ja Suomen Cupin maalipörssin voiton napannut Gezim Voca jatkaa joukkueessa myös tulevalla kaudella. Jatkosopimuksen on niin ikään tehnyt Veikkausliigassakin pelannut maalivahti Aati Marttinen, joka oli puolustuksen viimeisenä lukkona viime kauden kaikissa sarjapeleissä. Uusina pelaajina joukkueeseen ovat siirtyneet Ykkösessäkin pelanneet Pahkala ja Pargas IF:sta tuleva Viktor Johansson.

Sivu päivitetty 02.05.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit