Reservijoukkue jakoi pisteet Veritas Stadionilla
FC Inter 2 sekä Vantaan Jalkapalloseura kohtasivat toisensa lauantaina 7.9. Veritas Stadionilla Miesten Kakkosen B-lohkon ylemmän jatkosarjan ottelussa. Ottelu päättyi 2-2-tasapeliin.
Syyskuun helleaallossa pelatun ottelun ensimmäisen jakson ainoasta maalista vastasi VJS, kun vantaalaiset onnistuivat murtautumaan Interin maalivahdinalueen sisälle ja viimeistelemään 0-1-johtomaalin ensimmäisen jakson puolessa välissä. Inter onnistui takaiskumaalin jälkeen rakentelemaan maalipaikkoja, mutta vantaalaisten puolustus peitti sinimustien laukaukset. Paikka paikoin tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen tauolle ottelussa siirryttiin vieraiden 0-1-johdossa.
Toinen jakso sai Interin kannalta ikävän alun, kun VJS onnistui maalinteossa ottelun 47. peliminuutilla, kun kaukaa maalivahdin alueen kulmalta lähtenyt laukaus upposi maalin vasempaan alakulmaan. Inter ei tilannetta jäänyt suremaan, vaan kaivoi otteluun uutta energiaa, joka tuotti tulosta. Vajaat viisi minuuttia myöhemmin Anton Aaltonen lähetti keskityksen vantaalaisten maalivahdinalueelle, joka pomppi VJS:n epäonnistuneen purun seurauksena maalivahdinalueen reunalle, jonka edustusjoukkueesta mukana ollut Valentin Purosalo tälläsi voimalla vantaalaisten maalin vasempaan alakulmaan.
Inter taisteli itsensä ottelussa tasoihin 68. peliminuutilla, kun Aaltonen sekä edustusjoukkueesta mukana ollut Viktor Kanizaj riistivät pallon VJS:n puolustukselta. Kanizaj nosti itse jalalla ylös riiston jälkeen ja syötti vantaalaisten maalivahdinalueelle yksin jääneelle Gezim Vocalle, joka ei paikasta erehtynyt, vaan laukoi pallon suoraan syötöstä vasempaan alakulmaan viimeistellen kauden 20. maalinsa. Molemmat joukkueet pyrkivät aktiivisesti hakemaan johto-osumaa tuloksetta. Vantaalaisille tarjoutui paikka siirtyä johtoon kahdella yhtä vastaan hyökkäyksestä, mutta edustusjoukkueesta maalilla torjunut Tino Kangasaho veti pidemmän korren erinomaisella torjunnallaan pitäen ottelun tasoissa.
Inter 2 jatkaa B-lohkon ylemmän jatkosarjan kärkipaikalla ennen kahta viimeistä kierrosta johtaen HJS:aa viidellä pisteellä. Inter ja HJS kohtaavat toisensa päätöskierroksella Veritas Stadionilla sunnuntaina 22.9. Ennen sitä Inter vierailee Pallo-Iirojen luona Äijänsuon stadionilla lauantaina 14.9.
Katso päävalmentaja Jussi-Pekka Savolaisen mietteet ottelusta
Kokoonpano:
1 Tino Kangasaho (mv)
3 Oliver Kangaslahti (varoitus)
8 Tuukka Pahkala (7. min 18 Joona Visavuori)
10 Gezim Voca
22 Evert Suominen (46. min 11 Elmeri Oksanen)
26 Viktor Kanizaj (76. min 23 Lauri Hulkkonen)
27 Bämo Ahmadi
28 Anssi Lehtonen (46. min 16 Viktor Johansson)
30 Valentin Purosalo
31 Matias Suotunen (81. min 17 Joona Hämäläinen)
32 Anton Aaltonen
Vaihtopelaajat:
13 Aati Marttinen (mv)
20 Juuso Enbuska
Sivu päivitetty 09.09.2024