Inter joutui juuri ennen ottelun alkua tekemään muutoksia kokoonpanoonsa, sillä Jermu Gustafsson jotui jäämään ottelusta sivuun kuumeen takia. Hänen paikkansa topparina otti normaalisti laidalla pelaava Joni Aho. Aho selvisi Sami Sanevuoren rinnalla tehtävästään kunnialla.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. VPS pelasi tyylilleen uskollisesti kurinalaista puolustuspeliä ja hyökkäsi suoraviivaisesti. Avausjakson edetessä Inter sai paremmin juonesta kiinni. Avausjakson paras maalintekopaikka siunaantui Martin Mutumballe, mutta VPS-vahti Henri Sillanpää veti tilanteessa pidemmän korren ja torjui pallon kulmuriksi.

Myös Miikka Ilo pääsi laukomaan pari kertaa vaarallisesti, mutta hänen sihtinsä oli vielä hakusessa.

Ottelun toinen jakso jatkui siitä, mihin avausjakso jäi, Inter painosti ja VPS puolusti. Maalipuut kolisivat Mika Mäkitalon toimesta, kun peliä oli pelattu 49 minuuttia.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Mika Ojala tälläsi kulmapotkun jälkitilanteesta avopaikasta yli maalin. Vähän Ojalan paikan jälkeen vuorossa oli Henri Lehtonen, mutta hänenkin laukauksen torjui läpi ottelun peliä ja erotuomaria äänekkäästi ohjannut maalivahti Sillanpää.

Myös Ilolla oli hyvä paikka maalintekoon, mutta hänen ohjaksensa suuntautui yli VPS-maalin.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin kolme minuuttia ennen peliajan täyttymistä tilanteesta, jota kovinkaan moni kentän laidalta peliä seurannut katsoja ei ymmärtänyt.

Pitkän läpisyötön perään rynnännyt Kenan Kelmendi puski pallon ohi maalilta tilannetta peittämään tulleen Inter-vahti Patrick Bantamoin. Kelmendi ei ehtinyt väistää puskunsa jälkeen vauhtinsa pysäyttänyttä Bantamoita vaan kaatui törmätessään häneen.

Ottelun tuominnut Gestranius näki tilanteessa Bantamoin rikkovana osapuolena ja puhalsi pallon pilkulle n. 30 metrin päästä tilanteesta! Bantamoi sai tilanteesta varoituksen, vaikka sääntökirjan oikean tulkinnan mukaan punainen kortti olisi ollut tilanteesta oikea tuomio.

Rankkarin toimitti varmasti Inter-maalin oikeaan yläkulmaan Jyri Hietaharju.

Inter leirissä oltiin luonnollisesti pettyneitä tappioon, sillä joukkueella oli hyvä maalipaikkoja selvään voittoon asti, joten tuomaria tappiosta on turha syyttää.

Kaiken kaikkiaan kotijoukkueen peli oli ajankohtaan nähden hyvää ja vauhdikasta. Tulevissa otteluissa maalipaikat on käytettävä paremmin hyväksi, mikäli otteluita halutaan voittaa.

Interin Liigacupottelut jatkuvat lauantaina 17.2, jolloin Kupittaalle saapuu FC Haka.

FC Inter-VPS 0-1(0-0)

Interin maalit: –

Interin kokoonpano

Patrick Bantamoi
Sami Sanevuori
Miikka Ilo
Martin Mutumba
Mika Ojala
Joni Aho
Ville Nikkari
Prince Otoo
Valtter Laaksonen
Mika Mäkitalo
Henri Lehtonen “C”

Vaihtopelaajat

Felix Åkerlund
Oskari Forsman
Severi Paajanen
Jussi Henriksson
Markus Sinisalo

Sivu päivitetty 02.02.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS934218 - 11713

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2821516 - 18-27
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat81169 - 29-204
11.SexyPöxyt81079 - 29-203

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit