Pistetaisto jatkuu kotona – vieraaksi saapuu IF Gnistan
Inter kohtaa huomenna maanantaina 22.7. IF Gnistanin, joka pelaa Veikkausliigaa ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna Oulunkylässä tapahtuneen stadionpalon jälkeen. Veritas Stadionilla pelattava ottelu käynnistyy kello 18.00.
Maanantain kotiotteluun vieraaksi saapuva Gnistan on joutunut olemaan pakon sanelemana pelaamatta jo toisen viikon putkeen, kun Mustapekka Areenan palosta johtuen Gnistanin kotiottelu IFK Mariehamnia vastaan viime viikonlopulta jouduttiin siirtämään myöhempään ajankohtaan.
Myös Inter on viettänyt väliviikkoa otteluistaan. Edellisen kerran sinimustat nähtiin tositoimissa viikko sitten sunnuntaina, kun Inter ja EIF kohtasivat toisensa. Inter toi Tammisaaresta kotiinviemisinä Veikkausliigahistorian suurimman vierasvoiton luvuin 0-7.
Inter ja Gnistan kohtasivat toisensa Veikkausliigakauden avausottelussa Oulunkylässä, jolloin sarjanousija piti täydet kolme pistettä kotistadionillaan Interin pelinhallinnasta huolimatta. Interin ainoan ja samalla Veikkausliigakauden 2024 ensimmäisen maalin iski tuolloin Mustapekka Areenalla kapteeni Juuso Hämäläinen. Katso huhtikuun ottelun huippuhetket Ruudusta.
Gnistan on vahvistanut joukkuettaan kesän siirtoikkunan aukeamisen jälkeen. Puolustaja Oliver Petterson HJK:sta, sekä takavuosien Veikkausliigan maalikuningas Tim Väyrynen liittyivät sinikeltaisten riveihin. Gnistan on ennen sunnuntaina 21.7. pelattavia otteluita Veikkausliigan kuntopuntarin jumbosijalla, kun viidestä edellisestä ottelusta oulunkyläläisten saldona on ainoastaan yksi piste tasapelistä FC Lahden kanssa 19.6. pelatusta ottelusta.
Interillä on käynnissä vahva jakso ja joukkue on kuntopuntarin 2. sijalla, viiden ottelun saldonaan 10 pistettä. Sinimustat ovat jääneet viimeksi ilman pisteitä 12.6. Ilvestä vastaan. Inter vahvisti kuluneella viikolla keskikenttäänsä, kun Johannes Yli-Kokko siirtyi HJK:sta sinimustiin väreihin.
Näistä lähtökohdista Veritas Stadionilla on jälleen odotettavissa kiihkeä pistetaisto kolmesta pisteestä!
Katso otteluennakko:
Ottelua ennakoimassa viime viikon EIF – Inter -ottelussa ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa tehnyt Interin hyökkääjä Thomas Lahdensuo.
PELAAJATILANNE:
Gnistania vastaan Interin kokoonpanossa ei nähdä keskikentältä Kevin Jansenia, Bismark Ampofoa eikä puolustuslinjassa Mikael Alménia. Lisäksi kapteeni Juuso Hämäläinen on ottelusta sivussa pelikiellon vuoksi.
fc inter – Gnistan ma 22.7. klo 18.00 Veritas stadionilla
Jos et pääse paikalle, voit katsoa ottelun suorana Ruudusta klo 17.45 alkaen.
Sivu päivitetty 06.08.2024