P20 SM: Interille tärkeä derbyvoitto

(Kuva: Pia Kankare)

 

FC Inter vei täydet pisteet naapuriseura Turun Palloseuralta kahdella toisen puoliajan osumalla. P20 SM-sarjan ottelu päättyi Interin tärkeään 2-0 (0-0) voittoon.

Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui melko rauhallisissa merkeissä. Inter puolusti viime pelien tapaan tiiviisti ja piti vastustajan hyökkääjät kurissa. Kumpikaan joukkue ei onnistunut pääsemään hyville maalintekopaikoille.

Pelistä pystyi aistimaan ottelun tärkeyden ja ettei kumpikaan joukkue halunnut hävitä ottelua. Pelin alku olikin hyvin tunnustelevaa eikä tilanteita syntynyt. Ensimmäinen puolikas ei tarjonnut katsojille suurempia tapahtumia kentällä, joten tauolle siirryttiin maalittomassa tasatuloksessa. Paikallispeleille tyypilliset yllätykselliset tapahtumat ja kuumat tunteet saivat vielä odotuttaa tuloaan.

Toinen puolikas käynnistyi huomattavasti ensimmäistä vauhdikkaammin ja pelissä sattui sekä tapahtui. Jälkimmäinen nelivitonen oli paikallispeleille tyypillinen ja tunteet kentällä kävivät paikoittain hyvin kuumina. Toisella jaksolla tuomari jakoi peräti kahdeksan keltaista korttia ja myös yhden punaisen.

Vartti toisen puoliajan alusta ja Inter tarrasi kiinni kolmeen pisteeseen toden teolla. Interin vahva prässi ylhäältä tehosi ja pakotti TPS:n puolustajan virheeseen. Pallonriiston ja hyvän vastahyökkäyksen päätteeksi Bamo Ahmadi vei Interin 1-0 johtoon, kun kellossa oli ehtinyt kulua 60 minuuttia.

Ottelu sujui pitkälti Interin käsikirjoituksen mukaisesti ja TPS:n peli onnistuttiin pitämään hyvin aisoissa. TPS onnistui hätyyttelemään Interin maalia pariin otteeseen kaukolaukauksilla, mutta niistä ei aiheutunut vaaraa Inter-maalivahti Milo Kalliolle.

Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa onnistui Interin Ahmadi jo toistamiseen maalinteossa. Inter pääsi jälleen nopeaan vastahyökkäykseen, josta Ahmadi pääsi iskemään joukkueensa jo 2-0-johtoon hienon hyökkäyssommitelman päätteeksi.

Hetken vaikutti jo, että peli olisi täysin selvä 2-0-osuman jälkeen, mutta pari minuuttia myöhemmin ottelun loppu sai vielä jännittävän käänteen. Interin sankari, kaksi maalia takonut Ahmadi, ajettiin kentältä ulos suoralla punaisella. Tämän seurauksena luvassa oli vielä kova taistelu viimeisten minuuttien ajaksi.

TPS ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään lähes 20 minuutin ylivoimaa, sillä lisäaikaa pelattiin ottelun lopussa lähes seitsemän minuuttia. Lopulta Inter-pelaajien helpotukseksi kova taistelu palkittiin ja tuomari vihelsi pelin päätökseen. Tärkeät pisteet maistuivat normaaliakin paremmilta, sillä olihan vastassa naapuriseura TPS.

-Puolustimme todella hyvin koko ottelun ajan, eikä TPS päässyt kunnon paikoille. Esitys oli meiltä oikein hyvä ja saamme olla jälleen hyvin tyytyväisiä. Aina tuntuu hyvältä voittaa naapuri, kommentoi A-junioreiden vastuuvalmentaja Niko Valikainen.

Voitolla Inter nousi jälleen kymmenen parhaan joukkoon, sijalle yhdeksän, ja on kiinni paikassa ensi kauden SM-karsintoihin. Interillä on SM-sarjassa jäljellä enää kaksi kamppailua. Inter kohtaa kahtena seuraavana viikonloppuna Seinäjoen Jalkapallokerhon sekä Käpylän Pallon. Kumpikin ottelu tulee olemaan tärkeä, sillä SJK on sarjassa yhden pisteen Interiä edellä ja kaksi sijaa ylempänä, kun taas KäPa on kaksi sijaa alempana ja yhden pisteen jäljessä.

 

Interin B-juniorijoukkueet jatkoivat tuttuun tapaan viikonloppuna pelejään P17 Ykkösessä. Interin B1-joukkue kärsi ikävän tappion Ahvenanmaalla IFK Mariehamn YJ:n vieraana. Joukkue on tällä hetkellä sarjan toisella sijalla kuusi pistettä Ilveksen perässä, mutta pelin vähemmän pelanneena. Interin B2-joukkue kohtasi kotona sarjakärki Ilveksen ja tuloksena oli isäntien 0-2 tappio.


A-juniorit:
FC Inter – TPS 2-0 (0-0)
1-0 Bamo Ahmadi 60′
2-0 Bamo Ahmadi 79′

B1-juniorit:
IFK Mariehamn YJ – FC Inter 1-0 (0-0)
1-0 Viggo Enberg 51′

B2-juniorit:
FC Inter/2 – Ilves 0-2 (0-0)
0-1 Daniel Armstrong 66′
0-2 Jaakko Knuuttila 70′

Seuraavat ottelut:
A-juniorit: SJK – FC Inter 27.9.2020 klo 15.00 | OmaSP Stadion
B1-juniorit: FC Inter – FC Espoo 26.9.2020 klo 14.15 | Kupittaa 2
B2-juniorit: LoPa – FC Inter/2 27.9.2020 klo 16.15 | Harju N, Lohja

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Ilves851218 - 9916
2.KuPS844013 - 7616
3.VPS851215 - 11416
4.HJK943214 - 10415
5.SJK843112 - 9315
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan822411 - 14-38
9.FC Lahti71335 - 10-56
10.FC Inter81259 - 17-85
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF70346 - 11-53

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2761029 - 121719
2.P-Iirot751126 - 91716
3.Tampere United851221 - 71416
4.VJS833218 - 11712
5.HJS733115 - 10512
6.TPV832310 - 13-311

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka712411 - 15-45
10.Ilves-Kissat71069 - 29-203
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit