Haro käynyt onnistuneessa operaatiossa – Nurmen, Ojalan ja Hämäläisen paluu kentille lähestyy

 

Tällä hetkellä Interin otteluvahvuudesta ovat olleet sivussa David Haro, Noah Nurmi, Matias Ojala ja Juuso Hämäläinen. Joukkueen fysioterapeutti Ville Peltonen kertoo pelaajien kentille paluusta seuraavasti:

Matias Ojala on tällä hetkellä joukkueharjoituksissa mukana ja palaa otteluvahvuuteen 1-2 viikon päästä.

Viime lokakuusta lähtien sivussa ollut Juuso Hämäläinen on nyt saanut täyden harjoitteluluvan ja n. 3 viikon päästä hänen odotetaan palaavan pelikentille.

Noah Nurmen kuntoutuminen etenee hitaasti, mutta varmasti. Tällä hetkellä kuntoutusta on 4 viikkoa takana ja 4 viikkoa edessä. Hän palaa joukkueharjoituksiin kahden viikon kuluttua ja noin kuukauden jälkeen hän on pelikunnossa.

Drita -kotiottelun kesken jättänyt David Haro on käynyt onnistuneessa operaatiossa ja hänen odotetaan palaavan pelikentille syyskuun puolenvälin jälkeen.

– Toivottavasti kaikki menee tästäkin eteenpäin hyvin ja pääsen takaisin kentille suunnitellusti, ja mukaan mahdolliseen Suomen Cupin finaaliin, Haro kertoo kuulumisiaan.

 

Loukkaantumisrintamalta palaavien pelaajien odottamisen lisäksi urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen kertoo, että lähipäivinä on odotettavissa pelaajaliikennettä.

– Luonnollisesti pyrimme vahvistamaan joukkueen hyökkäyspäätä nyt kun Källman pääsi etenemään urallaan. Samalla myös muille pelipaikoille kartoitetaan vaihtoehtoja. Näistä päästään toivottavasti uutisoimaan pian.

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS641112 - 7513
2.HJK733112 - 8412
3.KuPS633010 - 6412
4.SJK73319 - 8112
5.FC Haka632110 - 5511
6.Ilves631210 - 9110

7.Gnistan621311 - 13-27
8.IFK Mariehamn62139 - 11-27
9.FC Inter61238 - 11-35
10.FC Lahti61234 - 9-55
11.AC Oulu60339 - 12-33
12.EIF60245 - 10-52

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2651025 - 121316
2.Tampere United741215 - 6913
3.P-Iirot641115 - 9613
4.VJS732217 - 10711
5.HJS632114 - 9511
6.TPV732210 - 9111

7.EBK632112 - 12011
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka60248 - 15-72
11.SexyPöxyt60065 - 23-180

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit