Otteluraportti: Inter 2 nappasi kauden ensimmäisen voiton

FC Inter 2 pelasi toisen ottelunsa Miesten Kakkosessa lauantaina 13.4. Veritas Stadionilla, kun se kohtasi Vantaan Jalkapalloseuran. Maalirikas ottelu päättyi isäntien 4-3-voittoon, jonka myötä reservijoukkue avasi myös voittotilinsä Miesten Kakkosessa.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo ottelun kahdeksannella peliminuutilla, kun edustusjoukkueesta mukana ollut Joonas Kekarainen aloitti maalikarkelot. Myös Gezim Voca onnistui maalinteossa ensimmäisellä puoliskolla kasvattaen näin kauden maalisaldonsa jo kolmeen maaliin. Tauolle siirtyessä tulostaulussa oli lukemat 2-1, kun VJS kavensi tilanteen 39. peliminuutilla.

Toisella puoliskolla Inter siirtyi vakuuttavaan 4-1 johtoon, kun Oliver Kangaslahti, sekä vaihdosta kentälle tullut Bämo Ahmadi iskivät maalit mieheen. Ottelun lopputulosta jouduttiin kuitenkin jännittämään vielä viimeisille minuuteille, kun vantaalaiset aloittivat loppukirin iskien pallon Interin maaliin vielä kahdesti ennen päätösvihellystä.

Päävalmentaja Jussi-Pekka Savolainen iloitsi voitosta, mutta kertoi parannettavaa vielä löytyvän.

-Niin kuin pelin jälkeen kopissa sanoin: ei tarvitse olla tyytyväinen, enkä itsekkään ollut monilta osin tyytyväinen peliin, mutta pitää olla iloinen, että tuli voitto, vaikka vastustaja teki sen tiukaksi ja me myös hieman autettiin siinä. Mutta pitää olla iloinen tuosta lopputuloksesta ja totta kai pelissä oli myös paljon hyvää, Savolainen alustaa.

Savolainen näki joukkueen suorittamisessa pientä aaltoilua hyvien sekä huonojen hetkien välillä. Kehittämisen kohteet ovat kuitenkin selkeät.

– Meidän hyvät hetket on tällä hetkellä todella hyviä, mut sitten nuo heikot hetket ovat myös todella haastavia. Puolustaminen on edelleen tietyissä tilanteissa hieman hankalaa. Annamme vastustajalle liikaa maalintekopaikkoja ja myös päästetään liian helposti boksiin. Toki tuossa meidän pelitavassa on sitten se, että joudutaan puolustamaan välillä isoja tiloja vähillä pelaajilla, joka asettaa myös haasteita etenkin puolustuslinjan alimmille pelaajille. Joka tapauksessa pitää olla siinä parempia, Savolainen pohtii.

– Muuten ehkä peli oli sellainen, mitä odotettiinkin. Vastustaja pelasi tiiviissä 5-3-2 -blokissa ja pyrki vastahyökkäyksiin. Pelattiin alku hyvin ja kypsästi, hallinta oli meillä ja myös päästiin etenemään hyvin muutaman kerran ja tehtiin maali. Tino (Kangasaho) otti tärkeän torjunnan siinä vastustajan vaarallisesta vastahyökkäyksestä, mikä myös tiedettiin. Sitten tehtiin kahteen nollaan ja sen jälkeen ensimmäisellä jaksolla vastustaja sai painetta ja teki maalin, mutta oltiin joka tapauksessa johdossa. Toisella jaksolla meidän olisi pitänyt saada naulattua peli kylmästi. 4-1 tilanteessa se ehkä vähän tuntuikin siltä, mutta sitten annettiin pari helppoa maalia ja siten tietysti pelistä tuli tiukka. Summa summarum paljon hyvää, mutta paljon parannettavaa. Keskiviikkona jatketaan taas Suomen Cupissa, Savolainen jatkaa.

Päävalmentajalta löysi joukkueen onnistumisina asioita pallollisesta pelaamisesta sekä maalinteon taidosta. Joukkueen erikoistilanteiden onnistumiset herättivät myös tyytyväisyyttä.

– Meillä on hyvä rakenne, pystytään kiihdyttämään hyökkäyksiä hyvin ja pelaamaan hyvin eri kombinaatioilla itsemme vastustajan selustaan tai boksiin. Lisäksi olemme hyviä viimeistelyssä, meiltä löytyy sellaisia pelaajia, jotka pystyvät viimeistelemään vähän heikommistakin maalipaikoista maaleja, kuten Gezim Voca. Yleisesti pelit aloitetaan hyvällä intensiteetillä, ja prässi toimii ajoittain todella hyvin. Niistä tuli kaksi maalia tuossa viime pelissä sen seurauksena, sekä kaksi erikoistilannemaalia, joten niissäkin onnistuttiin. Vastaprässi myös parani tuossa ottelussa. Ne hetket, kun menetämme pallon ovat todella tärkeitä tässä pelitavassa, että pystytään antaa paine pallolle ja voittamaan se takaisin, jotta ensiksikin pystytään hyökkäämään vielä tehokkaammin ja toiseksi estetään paremmin vastustajan vastahyökkäyksiä, Savolainen päättää.

Reservijoukkue pelaa tällä viikolla kahdesti, kun se aloittaa matkansan Suomen Cupissa Tampere Unitedin vieraana Tammelan stadionilla 17.4. kello 19.00.  Kausi Miesten Kakkosessa jatkuu lauantaina 20.4. EBK:n vieraana Espoossa.

Sivu päivitetty 03.05.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2971135 - 152022
2.Tampere United961222 - 71519
3.TPV1052315 - 14117
4.P-Iirot951327 - 171016
5.HJS943218 - 14415
6.VJS934218 - 11713

7.EBK932413 - 26-1311
8.Ilves/2931520 - 19110
9.FC Honka922514 - 19-58
10.Ilves-Kissat921612 - 31-197
11.SexyPöxyt910810 - 31-213

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit