Veikkausliiga 22.5.2021
FC Inter – KTP

Maalit:
1-0 Benjamin Källman 56. min
2-0 Matias Ojala 90+4. min
2-1 Antti Mäkijärvi 90+5. min

FC Inter otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun KTP kaatui lauantain iltapäivän ottelussa maalein 2-1. Kotijoukkue klaarasi voiton, vaikka se joutui pelaamaan yhden miehen vajaalla puolisen tuntia. Siihen asti joukkue oli dominoinut kenttätapahtumia, joskin maalipaikoille murtautuminen oli vaikeaa.

KTP puolusti koko joukkueen voimin alhaalta. Ylimääräistä tilaa ei ollut linjojen välissä eikä selustassa. Maltti oli valttia tälläkin kertaa. Interin pyöritys tuotti 56. minuutilla tulosta, kun Benjamin Källman puski Jesper Engströmin nappikeskityksen voimalla sisään. Tätä ennen kotijoukkue oli saanut aikaiseksi vain pari puolittaista maalipaikkaa. Timo Furuholmin puskuyritykset jäivät Anton Lepolan näppeihin, mutta Källmanin nekkaukselle hän ei enää mahtanut mitään.

Avausmaalin kuviteltiin helpottavan Interin päiväpuhdetta, mutta oivallisesta asetelmasta ei päästy nauttimaan kauaa, kun Juuso Hämäläinen katseli punaista korttia. Pelin kuva kääntyi päälaelleen. Oli Interin vuoro vetäytyä kuoreensa ja varjella maaliaan tiiviinä ryhmänä.

Kotkalaiset eivät pystyneet hyödyntämään miesylivoimaansa järin vaarallisesti. Hämäläisen rikkeestä tullut vapaapotku oli vierasjoukkueen paras maalintekoyritys, tai oikeastaan tuon vapaapotkun irtopallo. Henrik Moisander oli kuitenkin maalissa hyvin sijoittunut, kun kova laukaus ohitti Interin muurin. Moisander otti myös toisen torjunnan, kun hän poimi pallon aivan tolpan juuresta pääpallotilanteen jälkeen.

Ottelun lisäaika toi kummallekin joukkueelle yhden osuman. Matias Ojala pääsi kuin varkain maalipaikkaan, kun Inter oli ensin taistellut kelloa vastaan kulmalipulla. Pallo meni lopulta Ojalan säärestä maaliin, kun hän oli onnistunut taiteilemaan kotkalaispuolustajan ohi.

KTP:n osuman viimeisteli Antti Mäkijärvi alakulmalaukauksellaan lisäajan viidennellä minuutilla. Osuma oli vierasjoukkueelle laiha lohtu, sillä tuomaristolta ei herunut enää lisäsekunteja tasoitusmaalin metsästykseen.

Interin päävalmentaja José Riveiro oli tyytyväinen lopputulokseen, mutta miehestä huomasi, että kuuma ottelu oli jättänyt vielä tunteet pintaan. Espanjalaisluotsin mukaan ensimmäiset 60 minuuttia meni täysin odotettua käsikirjoitusta noudattaen.

– Hankala ensimmäinen puoliaika, kun vastustaja puolusti niin alhaalla. He suojelivat kentän tärkeitä sektoreita kurinalaisesti ja välttivät menetyksiä vaara-alueilla.

– Olimme kärsivällisiä ja peli oli kontrollissamme. Yksi paha tilanteenvaihto tuli menetyksestämme, mutta he eivät saaneet sitä hyödynnettyä. Se oli oikeastaan ainoa hyökkäys, minkä vastustaja sai aikaiseksi.

– Olimme hyvässä tasapainossa. Pari kertaa saimme aukaistua heidän puolustusmuotonsa, mutta emme onnistuneet hyökkäysten päättämisessä, Riveiro summasi ensimmäisen puolikkaan.

Inter vei peliä Hämäläisen punaiseen korttiin asti. Riveiron mukaan tilanteesta ei olisi pakko ollut antaa ulosajoa.

– Olimme siihen asti mielestäni parempi joukkue kentällä, kunnes menetimme yhden pelaajan. Peli oli täysin meidän kontrollissamme, vaikka taistelu kentällä oli tiukkaa.

– Minun näköpaikastani se ei ollut punaisen arvoinen rike. Pikemminkin keltaisen. Tuomari antoi tilanteessa vielä hyödyn vastustajan hyökkääjälle, joka ei onnistunut maalinteossa. Ei sen jälkeen pitäisi näyttää enää punaista korttia. Emme ole olleet tällä kaudella kovin onnekkaita tuomioiden kanssa. Tuntuu, että joka pelissä tapahtuu jotain, mutta se on asia, mikä ei ole meidän omassa kontrollissamme, valmentaja harmitteli.

Riveiron mielestä Interin parasta antia oli lauantain ottelussa joukkueen sitoutuminen.

– Me näytimme, että olemme tarpeeksi kypsiä pelaamaan, kun vastustaja tulee tällaisella äärimmäisen puolustusvoittoisella taktiikalla meitä vastaan. Tämä ei ole viimeinen kerta, kun vastustajan lähestymistapa otteluun on tällainen. Ei etenkään näissä meidän kotipeleissä.

– Olin tyytyväinen joukkueemme kollektiiviseen puolustuspeliin, kun jouduimme vajaalle. He (KTP) eivät saaneet yhtä puskuyritystä enempää aikaiseksi. Lopetimme pelaamisen hieman toisen maalimme jälkeen, jolloin he pääsivät iskemään lähinnä kosmeettisen osuman.

– Tämän päiväinen sitoutuminen ja kypsyys tulee olemaan tärkeää tulevaisuutta ajatellen.

Interin avausmaali lämmitti Riveiron mieltä. Laadukkaat keskitykset olivat olleet ennen tätä melko vähissä.

– Suurin osa meidän keskityksistä ennen sitä jäi heidän linjansa ensimmäiseen mieheen. Yleensä toimitus ei päätynyt edes boksiin asti, mutta se ei ole niin helppoa. Kenttä on, mitä se on. Pallo tekee usein juuri ennen ratkaisevaa hetkeä jonkun ylimääräisen pompun väärään suuntaan tai vastaavaa. Kentän kuntoa on vaikea havaita tv:n välityksellä tai katsomosta, mutta pelaajat kärsivät siitä lähes joka toiminnassaan, Riveiro kommentoi.

Voittomaalin iskenyt Matias Ojala tiesi valmentajan tavoin ennen ottelua, että avoin hyökkäyspelaaminen tulee olemaan kiven alla.

– Tiesimme, että tuollainen peli on tulossa, mitä se siihen tuntiin asti oli. Vajaalla pelatessa täytyi juosta ekstrametrejä, mutta luotimme, että hoidamme voiton kotiin.

– He tulivat matalaan blokkiin makaamaan ja meidän tehtävämme oli murtaa se. Oli vaikea saada pallo tarvittavaan tempoon tällä kentällä. Puoliajalla puhuimme, että peliä pitää nopeuttaa. Se parani huomattavasti ja liikutimme palloa alakerrasta lähtien puolelta toiselle nopeammin. KTP väsyi sitä kautta ja saimme luotua tiloja laidoille, Ojala analysoi.

Vaikka lauantaina voitto haettiin vaikeimman kautta, niin siitä on syytä osata iloita.

– “Rive” puhui ennen peliä, että meidän ei tarvitse ratkaista ottelua ensimmäisen 20 minuutin aikana.  Kyllä se osoittaa jotain meidän luonteestamme, että olemme voittaneet kaksi viimeistä kotipeliä lisäajan maaleilla. Se on aika hyvä merkki, Ojala päätti.

Katso ottelun parhaat palat Ruudun koosteesta

Kokoonpano

12 Moisander Henrik
2 Engström Jesper
3 Hämäläinen Juuso (61. min ulosajo)
5 Nurmi Noah (77. min 24 Mahuta Ryan)
6 Annan Anthony (77. min 21 Ojala Matias)
8 Sanz Alejandro
10 Källman Benjamin
11 Järvenpää Lassi (65. min 20 Hyvärinen Juho)
15 Furuholm Timo (72. min 25 Haukioja Martti)
16 Kagayama Taiki (varoitus)
22 Hoskonen Arttu

Vaihtopelaajat

13 Marttinen Aati
23 Bakkar Mohammed
26 Yrjas Jasper

Otteluraportti toteutettu yhteistyössä https://www.trademax.fi/ kanssa.

Sivu päivitetty 07.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit