Otteluennakko: FC Inter – FC Lahti

Keskiviikon helteinen maali-ilottelu Suomen Cupin puolivälierässä KuPS:aa vastaan on epäilemättä vielä kirkkaana Inter-kannattajien mielissä. Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet eteenpäin ja huomiseen välieräotteluun, jossa FC Interiä vastaan asettuu FC Lahti. Sunnuntain ottelu Veritas Stadionilla alkaa kello 16.00.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun joukkueet kohtaavat toisensa cupin välierässä. Sekä Interin ensimmäiseen cup-mestaruuteen päättyneenä kautena 2009 että vuonna 2014 Inter kaatoi lahtelaiset vieraskentällä matkalla finaaliin. Kuudesta Suomen Cupin välieräottelustaan Inter on neljällä viimeisimmällä kerralla (2009, 2014, 2015 ja 2018) edennyt cupin loppuotteluun. Kymmenen edellisen cupin ajalta vain HJK:lla onkin enemmän finaalipaikkoja kuin Interillä.

FC Interin päävalmentaja José Riveiron mielestä cup-muotoiset kilpailut saattavat sopia joillekin joukkueille paremmin kuin toisille. Hän kuitenkin painottaa, ettei menneitä muistelemalla saa minkäänlaista etua tuleviin koitoksiin.

– Ei siitä ole enää kentällä minkäänlaista hyötyä. Varmasti joka liigassa on joukkueita, jotka tuntuvat viihtyvän paremmin pudotuspelimuotoisissa kilpailuissa. Syitä sille on kuitenkin vaikea selittää.

– Meillä on paljon odotuksia Suomen Cupia kohtaan, koska ymmärrämme sen olevan mahdollisuus nostaa pokaalia ja sellaiset asiat ovat tärkeitä seuran historiassa. Etenemme kilpailussa kuitenkin askel kerrallaan ja nyt olemme vähän lähempänä loppuottelua, Riveiro kertoo muistuttaen, ettei pidä mennä asioiden edelle.

Myös FC Lahden puolivälierävoitossa FC Hongasta oli kaikuja Interin aiemmista finaalivuosista. Ottelun ainoaksi jääneen maalin jo avausminuutilla järjestäneet Mikko Kuningas ja Vahid Hambo ovat molemmat iskeneet takavuosina Interille tärkeitä cup-maaleja. Vielä viime kaudella Kuningasta valmentanut Riveiro pitää lahtelaisjoukkuetta vaikeana vastustajana.

– Heillä on uudet valmentajat ja uusia kasvoja tärkeillä paikoilla, joten he ovat vielä pienoinen kysymysmerkki meille. Tämän pitkän valmistautumisjakson aikana he ovat kokeilleet erilaisia ryhmityksiä ja lähestymistapoja, mutta he vaikuttavat nyt olevan hyvässä vaiheessa ja mielialat korkealla cupissa otettujen voittojen takia. En muista yhtään helppoa ottelua Lahtea vastaan ajaltani Suomessa, ja he kyllä ottavat hyödyn irti vastustajansa huonoista päivistä. Tulossa on tasainen ottelu ja meidän täytyy jälleen pystyä parhaimpaamme, Riveiro painottaa.

Vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen Interille kääntyneessä KuPS-puolivälierässä Inter oli kolmeen eri kertaan tappiolla ja kertaalleen jopa kahden maalin verran. Tuloksellisesti vaikeasta puolivälierästä huolimatta espanjalaisvalmentaja nostaa ottelusta esiin sen positiivisia puolia.

– Jalkapallo pelinä on täynnä onnistumisia ja virheitä. Yleensä virheet pannaan merkille erityisesti silloin, kun vastustaja käyttää ne hyväkseen. KuPS oli ottelussa niin tehokas paikoissaan, ettei sitä missään olosuhteissa tapahdu usein jalkapallossa. Meille tuli tosiaan ottelussa joitakin vahinkoja ja virheitä, mutta ottelussa ei toimintamme kannalta ollut hirveästi negatiivista ja tilastojen perusteella esityksemme oli minusta onnistunut. Olimme toki liian monesti takaa-ajoasemassa, mutta joukkueemme kentällä jatkoi yrittämistä ja säilytti luottamuksensa tapaamme pelata, Riveiro korostaa.

Inter säästyi pitkässä puolivälieräottelussa loukkaantumisilta. Poissaolijoiden listaan on kuitenkin Matias Ojalan lisäksi kirjattava Timo Furuholmin nimi, sillä joukkueen kapteenin korttitili täyttyi KuPS:aa vastaan. Viime otteluissa kokoonpanosta sivussa ollut Aleksi Paananen on valittavissa kokoonpanoon valmennuksen niin päättäessä.

Huomisessa ottelussa on vielä voimassa korkeintaan 500 hengen rajoitus ja ottelu on loppuunmyyty. FC Interin tai FC Lahden finaalivastustaja on aiemmin tänään Hakan toisessa välierässä voittanut HJK.


RUUTU+

Mikäli et pääse otteluun paikalle, voit seurata ottelua suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta: https://www.ruutu.fi/stream/3636273

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit