Nuorelan jp-koulussa tyytyväisiä ilmeitä

FC Inter järjesti maanantaina ja tiistaina jalkapallokoulun 1997- ja
1998-syntyneille pojille Impivaaran jalkapallohallissa.

Koulun rehtorina toimi Veikkausliigastakin tuttu Jussi Nuorela, joka oli laatinut monipuoliset
harjoitukset. Apunaan hänellä oli apuvalmentajien lisäksi molempina päivinä edustusjoukkueen ja A-junioreiden pelaajia.

Poikia miellyttikin erityisesti se, että saivat harjoitella ja pelata ammatilaispelaajien kanssa.

-Jalkapallokouluun otimme ilmoittautumisjärjestyksessä poikia parisenkymmentä
ja jatkossakin tulemme toimimaan näin, sillä haluamme tarjota mahdollisimman
yksilöllistä valmennusta. Usein näkee jalkapallokouluja joihin otetaan liian
paljon lapsia ohjaajien ja valmentajien lukumäärään nähden. Haluamme tarjota
lapsille laadukasta toimintaa, toteaa jalkapallokouluun itsekin tyytyväinen
junioripäällikkö Pasi Hyvätti.

-Erityisesti ilahdutti se, että Jussi ammattijalkapalloilijana sai lapset
kuuntelemaan ja keskittymään. Selvästi lapsista näki, että heillä oli halu
tehdä harjoitteet oikein ja samalla he varmasti myös oppivat uusia asioita.
Jussin päätössanat kopissa jäivät monelle varmasti mieleen, kun hän kertoi
edustusjoukkueen harjoittelevan samoja harjoitteita kuin nämä lapset nyt
tekivät, Hyvätti kuvasi tunnelmaa koulun päätyttyä.

Sivu päivitetty 25.02.2008

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2971135 - 152022
2.Tampere United961222 - 71519
3.TPV1052315 - 14117
4.P-Iirot951327 - 171016
5.HJS943218 - 14415
6.VJS934218 - 11713

7.EBK932413 - 26-1311
8.Ilves/2931520 - 19110
9.FC Honka922514 - 19-58
10.Ilves-Kissat921612 - 31-197
11.SexyPöxyt910810 - 31-213

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit