Nisse: ”Syöpä ei voita minua, minä haluan voittaa pelejä!”

Nils ”Nisse” Pohjanheimo, s. 2004

Nilsillä todettiin leukemia tammikuussa 2010 hänen ollessaan 5,5 -vuotias. Nils voi todella huonosti reilut kaksi edeltävää kuukautta ennen diagnoosia. Aikaisemmin eläväisestä ja positiivisesta lapsesta oli tullut kalpea, jaksamaton ja todella kovia luusärkyjä kärsivä lapsi – ilman mitään syytä tai järkevää diagnoosia.

Syövän löytymisen jälkeen tapahtui paljon ja nopeasti. Nisse oli leikkaussalissa jo heti seuraavana aamuna seitsemän jälkeen ja sytostaattihoidot aloitettiin välittömästi.

Ei ollut enää mitään normaalia tai tavallista. Oli uusi elämä ja taistelu sen voittamiseksi. Leukemian perushoitokaavio on pitkä – kaksi ja puoli vuotta yhtäjaksoista sytostaattihoitoa vaihtelevine hoitojaksoineen päivästä toiseen – 913 päivää solumyrkkyjä. Sen päälle pitäisi elää vielä vuosi hoitojen aikanakin noudatettua infektioriskielämää. 3,5 vuotta pois normaalielämästä, mikäli kaikki menisi hyvin, muuten sekin muuttuisi. Hoitojen aikana ei ole mitään asiaa normaaliin ruokakauppaan, ravintolaan syömään, kouluruokalaan tai varsinkaan fudiskatsomoon.

Uusi elämä sairaalassa ja kotijaksot veivät kevääseen 2010. Nissellä oli halu aloittaa isoveljiensä mukaan jalkapalloharrastus Turun Nappulaliigassa sairastumisensa aikoihin. Se evättiin häneltä ja osoittautuikin yllättävän kovaksi pettymykseksi. Hän oli toki kiinnostunut ja potkinut palloa aikaisemminkin, mutta omasta sairaudestaan johtuva tilanne ärsytti.

Osaston pieneen huoneeseen oli hankittava pöytäfudispeli ja Ikean pehmopallo alkavaa lajin paloa tyydyttämään. Nilsin kiinnostus jalkapalloon oli aivan uskomatonta, itsestään lähtenyttä. Hän oppi jopa lukemaan sairaalassa helmikuussa 2010 lukemalla jalkapallouutisia netistä. Kesällä alkoivat jalkapallon MM-kilpailut ja perhe sai viettää pidempiä jaksoja kotona ja mökilläkin. Nils potki ja syötteli palloa ulkona uupumukseen asti yrittäen vielä nähdä lähes kaikki televisioitavat pelitkin.

Syksyllä Nisse sai luvan aloittaa esikoulun hoitojaksojen, jaksamisen, vointien sekä ympäristötekijät huomioon ottaen ja erityisjärjestelyillä. Hän oli kiinni arjessa ja normaalissa elämässä. Pikkuhiljaa ja luvan kanssa hän sai myös luvan osallistua Åbo Unitedin -04 harjoituksiin rajoitteet niskassaan. Se oli kuin taivas: olla mukana joukkueessa outona kortisonien pyöristyttämänä ja kaljuna – mutta joukkueessa. Aluksi Nisse pelasi maalissa, mutta päästyään kentälle alkoi oikea pelipaikka ja -tapa löytymään nopeastikin. Nils ei vain harjoitellut, vaan eli pallon kanssa.

Infektioriskin vuoksi palloiluhallien harjoitukset ja pelit jäivät väliin. Talvella kolattiin, juostiin kaupungin aurojen perässä ja ennen kaikkea seistiin ja potkittiin kotikentällä Hirvensalon Friskalassa -30 asteen pakkasessa. Kipujen ollessa kovat niitä lääkittiin kovimmilla mahdollisilla lääkkeillä. Nils halusi pakoon niiltä, huonolta ololta ja ulos – potkimaan lumeen ja pakkaseen. Sanoipa joskus ”syöpä ei voita minua, minä haluan voittaa pelejä”.

Kaksi ja puoli vuotta rankkoja syöpähoitoja, surua ja pelkoa, läheltä piti – tilanteita, elämää pimennossa, elämää letkuissa, elämää pallon kanssa, elämää kenttien laidoilla, mahdollisimman avointa elämää olosuhteet huomioiden. Elokuussa 2012 lopputarkastus ja puhtaat tulokset – infektioeristystä oli jäljellä enää vuosi. Kontrollit jatkuvat toki vielä vuosia. Joulukuussa 2012 Nisse valittiin TuNL:n Kaupparin ykkösedustusjoukkueeseen – Kauppari -04 Valkoinen. Nilsille se oli taivas, saavutettu maali kaiken kokeman jälkeen ja tietynlainen alkupiste.

Nyt Nisse on normaalia elämää viettävä kolmasluokkalainen. Koulu sujuu hyvin ja menestyminen sielläkin on tärkeää ja hyvää. Joukkuepelaaminen ja harrastaminen ovat kasvattaneet sosiaalista osaamista ja kykyjä. Yhteisöllinen tukeminen, kannustaminen ja eläminen intensiivisten kilpajoukkueiden mukana ovat luonnollisia ja hienoja avuja.

FC Interin avoin ja positiivinen mukanaolo sekä yhteistyö Sykerön syöpälasten, syöpälapsiperheiden sekä Tyksin syöpä- ja veritautien osaston kanssa ovat ensiarvoisen hienoja ja arvostettavia mukanaoloja. Vilpittömän ilon, osallistumisen ja onnistumisten jakaminen ovat kultaakin arvokkaampia. Lapset ja perheet kaikissa vaikeissa elämäntilanteissa kaipaavat ikkunaa ulos. Voiko olla parempaa mahdollisuutta kuin ammattilaisurheiluseura. Ihmiset, organisaatio ja pelaajat, jotka elävät ja pelaavat voittaakseen – syöpä on pitkä turnaus otteluineen, taklauksineen, loukkaantumisineen ja voittoinen – tappioineenkin.

Nissen terveiset FC Interin joukkueelle: Tsemppiä tulevaan kauteen! Ollaan yhteyksissä.

– Mikko Pohjanheimo, Nilsin isä