Mika Ojala on palannut Interiin täynnä intohimoa valmentamiseen – tutustu Mikan tarinaan

Inter-legenda Mika Ojala muistetaan sinimustien tehokkaana laitahyökkääjänä, joka jätti pysyvän muistijäljen interiläisiin kahdentoista Veikkausliigakauden aikana. Paimiosta Interiin ponnistanut Ojala koki urallaan myös kansainväliset pelikentät Ruotsissa BK Häckenin ja Saksassa VfR:n Aalenin riveissä.

Peliuran päättymisen jälkeen valmentaminen ja erityisesti nuorten pelaajien kehittäminen ovat vieneet Ojalan uudelle jalkapallouralle. Valmentaminen alkoi kasvattajaseurassa Paimion Hakassa, ja syveni usean vuoden aikana Seinäjoen Jalkapallokerhossa. Marraskuussa Ojala teki paluun Interiin B1-joukkueen päävalmentajaksi. Tässä haastattelussa Ojala avaa jalkapallomatkaansa, peliuran jälkeen syttynyttä intohimoa itsensä kehittämiseen sekä Interin merkitystä hänen elämässään.

 

Hei Mika, hienoa saada sinut takaisiin Interiin! Olet kotoisin Paimiosta, avaatko millainen kasvuympäristö Paimio oli jalkapallourasi alussa?

– Kiitos! Paimio oli hyvä ympäristö kasvaa. Jalkapallo oli osa elämääni alusta asti, jo ensimmäinen saamani lelu on ollut pallo. Pelaaminen seurassa sai alkunsa, kun menin Paimion nappulaliigaan lähinaapurissa asuneen silloisen parhaan ystäväni mukana, sieltä kipinä syttyi kunnolla. Kriivarin koulun hiekkakenttä oli oma kotikenttäni.

– Erityisesti jalkapallon arvokisat ovat olleet lapsena tärkeä tekijä futisintohimon syventymisessä.  Meksikon MM-kisat 1986 ovat aina olleet läheiset, vaikka olen syntynyt vasta 1988, sillä olemme katsoneet pelien koosteet läpi monta kertaa kaverini isän VHS-kaseteilta. Myöhemmistä kisoista erityisesti vuoden 2000 Hollannin ja Belgian EM-kisojen finaali Italia-Ranska ja David Trezeguetin voittomaali ovat jääneet mieleen. Pelaajista Jari Litmanen ja Mikael Forssell Suomessa, sekä David Beckham ovat olleet esikuviani.

– Vanhempani ovat mahdollistaneet aikoinaan pelaamisen. Olen erittäin kiitollinen, että olen saanut vapaasti valita harrastukseni ja tehdä itseäni kiinnostavia asioita. Erityisesti isäni on kuljettanut minua siinä vaiheessa, kun siirryin pelaamaan Turkuun. Ilman vanhempieni apua, en olisi pystynyt pelaamaan jalkapalloa ammattilaisena.

– Paimiossa käänteentekevä hetki oli, kun Paimion Hakan vuotta vanhempien joukkueen valmentaja Jarmo Silvander kysyi minua mukaan harjoituksiin. Meillä oli 87-syntyneissä huikea pelaaja- ja valmentajaporukka ja aitoa intohimoa jalkapalloon, minulla on edelleen lämpimät muistot joukkueesta. Silloin jalkapallosta tuli minulle enemmän kuin vain harrastus.

 

Paimiosta siirryit pelaamaan Turkuun ja lopulta Interiin, miten tuo muutos tapahtui?

– Pohdimme valmentaja Silvanderin ja vanhempieni kanssa, että minulla voisi olla mahdollisuuksia pärjätä myös Turun seuroissa. Siirryin ensin TPS:n riveihin vuodeksi. Hävisimme sen vuoden aikana jokaisen pelin Interin samanikäisiä vastaan, ja heidän tekemisensä vaikutti muutenkin todella laadukkaalta. Sitä kautta minussa heräsi halu pelata parhaiden kanssa. Otimme yhteyttä Interin valmentajaan Paavo Korppiin, ja siirryin Interiin. Ensimmäiset joukkuetreenit sattuivat olemaan telinevoimistelua muistaakseni Suikkilan koulussa, siitä matka alkoi! Joukkueen arki oli todella hyvä, meillä oli todella hyvä joukkue ja valmennus. Panostimme paljon taidon kehittämiseen, harjoituksissa oli paljon tekniikkaharjoitteita ja toisaalta pelaamista. Meillä oli erinomainen joukkuehenki ja tiivis ryhmä, olen osunut urallani hyviin joukkueisiin.

 

Millaisia muistoja on jäänyt hetkestä, kun pääsit ensimmäistä kertaa Interin edustusjoukkueen mukaan?

– Muistan olleeni edustuksen treeneissä Kupittaalla muutamia kertoja, ja sitten pääsin vierasottelureissulle mukaan. Muistan, miten valtava shokki edustuksen treenit olivat. Yhtäkkiä pelasin ja treenasin pelaajien kanssa, joita olin ollut katsomassa liigaotteluissa, kuten Diego Corpache, Magnus Bahne ja Samuli Lindelöf. Alussa harjoitukset olivat minulle enemmän selviytymistä, mutta pikku hiljaa totuin ympäristöön ja aloin saada onnistumisia. Mieleeni on jäänyt erityisesti harjoitusturnaus Ruotsissa, jossa pääsin vaihdosta sisään ja tein heti maalin.

– Vasta kun pääsin edustuksen mukaan ja sain onnistumisia, jalkapalloammattilaisuudesta tuli minulle konkreettinen tavoite. Interin reservijoukkue VG-62 oli tärkeä paikka totutella miesten peleihin ja saada vastuuta. Meillä oli siellä paljon samanikäisiä ja samassa asemassa olevia pelaajia.

Vuoden 2008 liigamestaruus on Inter-historiassa oma lukunsa. Kun ajattelet sitä kautta nyt, mikä muisto tulee ensimmäisenä mieleen?

– Isoin muisto siltä kaudelta on luonnollisesti päätösottelu Jaroa vastaan kotistadionilla. Pallo ei liikkunut kentällä viittä metriä enempää rankkasateen vuoksi, stadion oli täynnä ja voitolla varmistaisimme mestaruuden. Mestaruus oli huikea saavutus, varsinkin kun päävalmentaja Job Dragtsma oli tullut seuraan vasta vuotta aikaisemmin eikä ensimmäinen kausi ollut kummoinen. Meillä oli hyvä yhdistelmä kokeneita pelaajia ja lupaavia nuoria pelaajia. Mestaruusjuhlat Blancossa ovat jääneet mieleen, paikka oli täynnä Interin kannattajia jo silloin, kun tulimme pelaajien ja valmentajien kanssa paikalle. Siellä oli todellinen hurmoshenki päällä!

 

Pelasit sinimustissa satoja Veikkausliiga-otteluita. Miltä tuntui tulla nimetyksi seuran kunniagalleriaan Inter-legendana?

– Olen todella ylpeä urastani ja pelatuista otteluista. Jälkikäteen on todella hienoa, että olin vain yhdessä seurassa Suomessa. On todella haastavaa miettiä itseäni pelaajalegendana, pyrin vain joka päivä tekemään parhaani. On hienoa, että olen jättänyt jäljen Interiin ja Veikkausliigaan.

– Mestaruuskauden tapahtumien lisäksi peleistäni on jäänyt mieleen 2009 Suomen Cupin välierä FC Lahtea vastaan. Autoin joukkueen 3-4 -voittoon urani ainoalla hattutempulla, ja voitimme lopulta finaalissa Tampere Unitedin.

 

Urasi vei sinut myös kansainvälisille kentille Ruotsiin ja Saksaan. Miten siirrot toteutuivat aikoinaan ja mitä ulkomaanreissuilta jäi mieleen?

– Ensimmäinen siirtoni Ruotsiin toteutui kauden 2012 jälkeen. Edeltävät kaudet olivat jopa urani parhaita tehojen ja pelaamisen fiiliksen osalta, ja pitkä sopimukseni Interin kanssa oli tulossa päätökseen. Häcken oli ollut kuvioissa jo pidempään, mutta minulla oli myös muita vaihtoehtoja. Iso kreikkalainen seura oli ollut minusta kiinnostunut. Lisäksi jälkikäteen kuulin, että Berliinin suurseura Hertha Berlin oli ollut todella kiinnostunut minusta, he olivat olleet kesällä katsomassa HJK-peliämme, jossa onnistuin hyvin. Sain käsityksen, että Herthan oli vaikea arvioida pelin tempoa ja soveltuvuuttani heidän tasolleen. Häcken tuntui kuitenkin oikealta ja siirto varmistui loppuvuodesta; kävin siellä tutustumassa ja juttelemassa valmentajan kanssa ja heillä oli selkeä näkemys pelityylistäni ja minun roolistani joukkueessa. Häcken oli siihen aikaan TOP3-joukkue Allsvenskanissa ja he pelasivat hienoa hyökkäävää jalkapalloa.

– Ruotsin keikka oli lopulta todella iso pettymys. Ehdin olemaan viikon tai kaksi harjoituksissa ja minut valittiin sinä aikana myös A-maajoukkueeseen. Silloin yhteen nilkan luuhun tuli rasitusvamma, ja olin lopulta koko harjoituskauden loukkaantuneena. Nilkka ei parantunut kunnolla koko vuonna, eivätkä lääkärit tai fysiot osanneet vastata kysymyksiini toipumisen aikataulusta. Olin joukkueessa, mutta todellisuudessa pystyin antamaan enintään 70 %:n panoksen treeneissä ja peleissä, pelaaminen oli jatkuvaa kivun kanssa taistelua. Kolmen vuoden sopimuksesta huolimatta seura ilmoitti ensimmäisen vuoden lopulla, etteivät näe minulle käyttöä, ja lopulta palasin Interiin jo kaudeksi 2014.

 

– Pelasin 1,5 kautta Interissä Ruotsin jälkeen. Minulla oli ulkomaansiirtopykälä sopimuksessa, ja tavoitteeni oli palata kansainvälisille kentille. Siirryin kesällä Saksan 3. Bundesliigan VfR Aaleniin. Heti siirron jälkeen olin kovassa kuumeessa ja paljon sivussa harjoituskaudella, pelkäsin että Ruotsin tilanne toistuu uudestaan. Vaikka ensimmäinen vuosi oli hankala, kokemuksena Saksa oli aivan huikea. Otteluissa oli älytön vauhti ja otteluissa upea tunnelma. Kun pelasimme Itä-Saksassa Dresdenissä tai Magdeburgissa, stadioneilla oli jopa 30 000 katsojaa. Meteli peleissä oli niin kova, että kuulo meinasi lähteä, eikä kentällä metrin päässä olevan joukkuekaverin kanssa pystynyt puhumaan.

– Olin Aalenissa lopulta kaksi vuotta, ja sieltä on jäänyt pysyviä muistoja. Ensimmäisen vuoden lopulla olimme putoamistaistelussa, ja nousin yllättäen avaukseen päätöskierroksella pakkovoitto-tilanteessa. Tein rankkarista maalin ja hankin toisen rankkarin, ja varmistimme sarjapaikan 3-2 -voitolla. Toisen kauden alku oli vahvinta aikaani kansainvälisillä kentillä. Olimme alkukaudesta kärkisijoilla, ja tein viisi maalia ensimmäiseen kymmeneen peliin. Keskustelimme agenttini kanssa mahdollisuuksista päästä isompaan seuraan Saksassa. Koska en suostunut neuvottelemaan siinä vaiheessa Aalenin kanssa jatkosopimuksesta, valmentaja käytännössä lopetti peluuttamiseni kevätkierroksella, ja palasin kesällä Turkuun.

Pelasit Interissä kauteen 2019 asti. Millainen hetki pelaajaurasi loppu oli sinulle?

– Tämä oli minulle todella iso pettymys. José Riveiro tuli Interin päävalmentajaksi kaudelle 2019, ja kausi oli joukkueelta loistava. Löysin itseni uudestaan pelaajana yhden vaikeamman kauden jälkeen ja yhteistyö hyökkäyskolmikossa Timo Furuholmin ja Filip Valenčičin kanssa toimi upeasti. Riveiro opetti minulle uusia asioista ja auttoi kehittämään pelaamista, ja jäimme lopulta vain yhden voiton päähän mestaruudesta.

– Sopimukseni loppui eikä seura käyttänyt sopimuksessa ollutta optiota. Neuvottelimme uudesta sopimuksesta, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen. Kauden perusteella olin odottanut jatkoa lähes automaattisesti, vaikka tiesin ettei minulla ollut montaa pelivuotta jäljellä. Shokki tuli siitä, etten ajatellut Inter-urani loppuvan tällä tavalla. Sen jälkeen korona muutti koko maailman tilanteen, ja merkityksellisyys uran jatkamisessa jossain muualla väheni.

 

Millainen muutoksesi pelaajasta valmentajaksi oli?

– Ensimmäinen vuosi lopettamisen jälkeen oli todella hakemista, myös koronan takia. Otin itselleni kunnolla aikaa, eikä minulla olllut vielä mitään ideaa jatkosuunnitelmista tai uudesta työelämästä. Loppuvuodesta 2020 sain Paimion Hakalta tarjouksen valmentamisesta sekä paikan UEFA B-valmentajakoulutuksessa. Vuoden aikana olin PaiHassa monen joukkueen mukana, pääsin valmentamaa paljon erilaisia joukkueita. Vuoden jälkeen tajusin, että roolia pitää tarkentaa, vaikka valmentaminen kiinnosti. Kaipasin huippu-urheilun kilpailullisuutta, vaikka vuosi olikin hyvä. Siinä kohtaa huomasin SJK:n etsivän talenttivalmentajaa ja aloitin keskustelut seuran kanssa.

– Pääsin tekemään Seinäjoella töitä Brian Pagen ja Stevie Grieven kanssa. Ympäristö oli laadukas ja minulle innostava. Varsinkin toisen vuoden päävalmentajajakso SJK:n B-junioreissa oli minulle tärkeä kokemus. Sain tehdä töitä tavoitteellisten nuorten pelaajien kanssa ja niin että minulla oli myös kokonaisvastuu. Se jakso kiinnitti minut vahvasti valmentajuuteen.

 

Peliurasi loputtua olet tehnyt paljon töitä itsesi kehittämisessä, miten se vaikuttaa valmentajuuteesi?

– Vielä pelaajauralla minulla ei ollut työkaluja johtaa itseäni kunnolla. Identiteettini muokkaantui liikaa yksittäisten harjoitusten ja pelien onnistumisten tai epäonnistumisten kautta. Kaikki lähtee lopulta oman itsensä johtamisesta, ja olen kokeillut ja opetellut paljon eri työkaluja sen kehittämiseen pelaajauran jälkeen; mm. kolmen vuoden terapia, meditaatiot, hengitysharjoitukset, kirjoittaminen, puhuminen, reflektointi, tärinäterapia. Samalla esimerkiksi UEFA A -valmentajakoulutus oli erinomainen, siinä keskityttiin paljon itsensä johtamiseen. Kun ymmärrän itseäni ja omaa toimintaani eri tilanteissa, voin valita eri tapoja suhtautua asioihin. Olen samalla löytänyt oman identiteettini, joka nyt näkyy työssäni.

– Valmentajana pyrin ohjaamaan joukkueen tekemistä oman esimerkkini ja energiatasoni kautta. Muistan pelaajauralta paljon tilanteita, joissa valmentajat kaatavat oman huonon olonsa pelaajien päälle. Kun pystyn tunnistamaan ja käsittelemään omat fiilikseni ja tunteeni, ja vaikutan pelaajiin ilman omaa henkilökohtaista kuormaani, tällä on positiivinen kerrannaisvaikutus koko tiimiin.

– Minulle tärkeitä arvoja valmentamisessa ovat intohimo, ilo, kunnioitus muita kohtaan, tiimityö sekä luottamus ja sen rakentaminen. Nämä ovat kaiken toiminnan sekä pelaajien ja valmentajien kehittymisen pohja, sillä luottamus tuo mahdollisuuden vaatia enemmän valmennettavilta. Pelillinen sisältö tulee tämän päälle, haluan joukkueeni olevan Interin arvojen mukaisesti intohimoinen eli hyökkäysvoittoinen ja aggressiivinen. Tähän tuon kaiken pelaaja- ja valmentajauraltani kertyneen pelillisen osaamisen.

 

Miten työskentely Interissä on käynnistynyt ja mitä odotat tulevaisuudelta?

– Päätös tulla takaisin Interiin on tuntunut todella oikealta heti alusta alkaen. Minulle on tullut todella lämmin ja tervetullut olo, useat ihmiset ovat ottaneet yhteyttä. Interin ympäristö ja henkilöt, joiden kanssa saan tehdä töitä tulevana vuonna, ovat minulle äärimmäisen innostavia. Yhteinen intohimo kehittymiseen ja nykyinen toiminnan taso antavat meille mahdollisuudet kehittyä yhdessä entistä korkeammalle tasolle!