Mestaruussarja käyntiin tärkeällä voitolla Oulunkylästä

Veikkausliigan Mestaruussarja potkaistiin käyntiin tänään Oulunkylässä, kun Inter matkasi IF Gnistanin vieraaksi. Turkulaiset lähtivät otteluun ennakkosuosikkina kuudennella sijalla olevaa Gnistania vastaan. Tasainen Mestaruussarjan ensimmäinen kamppailu päättyi Interin ensimmäisen vierasvoittoon oulunkyläläisistä maalein 0-2.
Ensimmäinen puolisko tarjosi fyysistä kaksinkamppailupelaamista ja tarkkaa puolustamista. Tasaisen ensimmäisen nelivitosen jälkeen tauolle siirryttiinkin maaleitta. Toisella jaksolla Inter pystyi rakentamaan hyökkäyksiä entistä vaarallisemmin. Vauhdilla alkanutta toista jaksoa ehti kulua vain 8 minuuttia, kun ottelun avausmaali syntyi. Florian Krebs nappasi Gnistanin purkupallon keskialueella ja jakoi pallon rangaistusalueen rajalle, josta Dimitri Legbo vapautti ylösnousseen Jussi Niskan maalintekoon.
Avausmaalin jälkeen Inter jatkoi vahvoja otteita, eikä päästänyt Gnistania todellisille maalipaikoille. Ottelun ratkaisu nähtiin 71. minuutilla, kun vahvan toisen puoliajan pelannut Dimitri Legbo jatkoi kulman jälkitilanteessa tulleen Albin Granlundin laukauksen Gnistanin maaliin, iskien jo kauden 8. maalinsa.
Interin riveissä nähtiin vahvan otteluilmeen lisäksi peräti kaksi liigadebyyttiä. Seuran reservijoukkueen kautta edustuksen penkille noussut nuori hyökkääjä Kariim Al-Wehliye sekä kesän siirtoikkunassa Ruotsista saapunut laitapelaaja Kofi Asare nähtiin ensimmäistä kertaa Veikkausliigaottelussa toisen puoliajan vaihtojen myötä.
Katso raportti kentän laidalta:
Ottelun avausmaalin iskenyt Jussi Niska on tällä kaudella viisinkertaistanut Veikkausliigan maalitilinsä.
Ottelussa Veikkausliigadebyyttinsä tekivät kesän siirtoikkunassa Interiin siirtynyt Kofi Asare sekä vuoden alussa Interiin siirtynyt, reservijoukkueessa pelaava 19-vuotias hyökkääjä, Kariim Al-Wehliye.
Kokoonpano:
1 Eetu Huuhtanen (mv)
2 Jussi Niska
5 Albin Granlund (75 min. 3 Juuso Hämäläinen)
6 Dimitri Legbo (75 min. 14 Kofi Asare)
8 Johannes Yli-Kokko (75 min. 25 Joonas Kekarainen)
10 Florian Krebs
11 Jean Botué (69 min. 9 Jasse Tuominen)
16 Bart Straalman
17 Bismark Ampofo
20 Momodou Sarr (90 min. 30 Kariim Al-Wehliye)
22 Luka Kuittinen
Vaihtopelaajat:
12 Eero Vuorjoki (mv)
4 Väinö Vehkonen
18 Otto Eloluoto
19 Iiro Järvinen
Katso ottelun huippuhetket Ruudusta alta.
ÄLÄ MISSAA Mestaruussarjan UPEAA kotiavausTA
Turku jatkaa taisteluaan Mestaruussarjassa seuraavaksi kotona, kun Veritas Stadionille vieraaksi saapuu HJK.
FC Inter – HJK ti 23.9. klo 19.00 Veritas Stadionilla
Sivu päivitetty 13.09.2025