Mestaruussarja käynnistyy IF Gnistanin vieraana

Veikkausliigakauden viimeinen kolmannes potkaistaan käyntiin lauantaina 13.9., kun Inter matkustaa IF Gnistanin vieraaksi Oulunkylään. Matsi Mustapekka Areenalla alkaa kello 17.00.
Älä ohita matsia – tilaa Ruutu+ Urheilu!
Lähes ikuisuudelta tuntunut maajoukkuetauko on tullut päätökseensä, ja syksyn tunnelmallisten iltojen myötä on Veikkausliigan viimeisen kolmanneksen vuoro. Tällä kaudella Mestaruussarja pelataan ensimmäistä kertaa kaksinkertaisena sarjana. Inter selvitti tiensä Mestaruussarjaan runkosarjan voittajana yhden pisteen erolla ja jatkaa samalta sijalta Mestaruussarjassa. Turkulaisten seuraksi Mestaruussarjaan selvittivät tiensä Ilves, HJK, KuPS, SJK sekä lauantain vastustaja IF Gnistan.
Veikkausliigan päätöskierroksella riitti jännitettävää, sillä runkosarjan viimeisellä kierroksella viisi kärkijoukkuetta oli kaikki kolmen pisteen sisällä toisistaan. Inter kohtasi VPS:n dramaattisessa ottelussa, jonka turkulaiset veivät lopulta nimiinsä maalein 2–1.
Oulunkyläläisten elokuu oli päätöskierrosta lukuun ottamatta tuloksellisesti onnistunut. Päätöskierroksella FF Jarolle koetun 1-2-tappion lisäksi viidestä ottelusta Gnistan nappasi kaksi voittoa ja pelasi kahdesti tasan. Runkosarjassa oulunkyläläisten tehokkaimpia pelaajia olivat kahdeksan maalisyöttöä tarjoillut ja maalin tehnyt Saku Heiskanen, kolme maalia viimeistellyt ja neljä syöttöä antanut Tim Väyrynen sekä kuusi osumaa iskenyt Joakim Latonen.
Interin ja Gnistanin kahdesta runkosarjan kohtaamisesta ensimmäisen vei nimiinsä Inter 3–0-voitolla, kun taas jälkimmäinen ottelu Oulunkylässä päättyi Loic Essomban lisäajan maalilla 2–2-tasapeliin. Joukkueiden väliset kohtaamiset ovat tarjonneet lähes poikkeuksetta varsinaisen maalijuhlan, mutta millainen esitys nähdään Mestaruussarjan avauskierroksella?
Tilaa Ruutu+ Urheilu ja katso matsi suorana!
Katso otteluennakko:
Ottelua ennakoimassa hyökkääjä Momodou Sarr.
Lähde Itäpäädyn mukaan syksyn vierasmatseihin
Interin kannattajat ry:n järjestää bussikuljetuksen jokaiseen edustusjoukkueen syksyn vieraspeliin. Ottelukohtaisen kuljetuksen hinta on yhdistykseen kuuluville 25€ ja yhdistyksen ulkopuolisille 30€. Kaikkien viiden ottelun tarjoushinta jäsenille on 95€ ja yhdistyksen ulkopuolisille 115€. Hinnat eivät sisällä matsilippuja. Lue lisää tästä.
Mestaruussarjan kotiavaus
FC Inter – HJK ti 23.9. klo 19.00 Veritas Stadionilla
Jos et pääse paikalle, katso matsi suorana Ruudusta.
Sivu päivitetty 12.09.2025