Matias Ojala siirtyy FC Interiin

 

FC Inter ja kahdella viime kaudella Ilveksessä vakuuttanut Matias Ojala ovat allekirjoittaneet kaksivuotisen pelaajasopimuksen.

Nyt 24-vuotias oululaislähtöinen Ojala teki Veikkausliigadebyyttinsä AC Oulun riveissä jo 15-vuotiaana ollen näin nuorin Veikkausliigassa pelannut pelaaja. Ojalan ura jatkui AC Oulussa aina vuoteen 2016 saakka vaikkakin väliin mahtui myös kausi saksalaisen Hamburger SV:n riveissä. Kaudet 2016-2017 Ojala edusti PS Kemiä kunnes siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Ilvekseen.

Keskikentällä viihtyvä Ojala on nähty myös oikealla laidalla. Päävalmentaja José Riveiro on tyytyväinen monipuolisen pelaajan sopimukseen.

– Matias on todellinen joukkuepelaaja, joka pystyy pelaamaan monissa eri rooleissa. Hän on taitava pallon kanssa ja samaan aikaan sekä nuori että kokenut pelaaja, Riveiro kuvailee.

Ojala itse siirtyy Interiin innostuneena.

– Interiin tuloa ei tarvinnut kauaa miettiä. Inter on tällä hetkellä parasta, mitä Suomesta voi löytyä. Olen kuullut, miten täällä pidetään pelaajista huolta. Lisäksi valmennus on hyvää, seura on viime kauden hopeamitalisti ja tiedossa on europelit. Tämä on minulle paras steppi, Ojala iloitsee.

Myös pelaajan tavoitteet tulevalle kaudelle ovat selvät.

– Olen nähnyt Ilveksessä kahdella kaudella millaista on taistella kärkisijoista. Tulevalla kaudella uskon, että lähdetään kirkastamaan Interin mitalia ja tavoitteena on itselleni ensimmäinen Veikkausliigamitali. Lisäksi ainakin ensimmäisestä europelikierroksesta mennään jatkoon, Ojala ilmoittaa päämäärätietoisesti.

Ojala liittyy joukkueen harjoituksiin tammikuussa 2020. Tervetuloa Turkuun Matias!

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit