Mäkitalon mielessä Liigacupin voitto

FC Inter yllätti monet jalkapallon asiantuntijat viime kauden Liigacupissa etenemällä aina finaaliin asti. Finaalissa joukkue joutui kuitenkin tunnustamaan rp-kisan jälkeen FC Lahden paremmakseen.

Viime kauden finaalista jäi muiden Inter-pelaajien tavoin hampaankoloon Mika Mäkitalolla, jonka tavoite on lauantaina Interin osalta alkavassa Liigacupissa parantaa viime kauden sijoitusta.

-Viime kaudesta jäi sen verran hapaan koloon, että kyllä nyt tavoitteena on edetä finaaliin asti ja ottaa sieltä voitto, sanoo Mäkitalo.

Kovat tavoitteet ovat perusteltuja, sillä Mäkitalon mukaan joukkueella onkin viime kauteen verrattuna huomattavasti paremmat lähtökohdat Liigacupin otteluihin.

-Joukkue on ollut kasassa koko tammikuun ajan. Näin ei ole aina ollut ja uskonkin, että olemme paljon valmiimpia peleihin kuin aiemmin. Joukkueessa on muutenkin ollut hyvä tekemisen meininki. Kaikki odottavat jo pelien alkamista, sanoo viime kaudella lopullisesti paikkansa Interin avauskokoonpanossa vakiinnuttanut Mäkitalo.

Vaikka joukkueen runko on ollut kasassa heti harjoittelun alusta lähtien odottaa Mäkitalo vielä vahvistusta varsinkin hyökkäykseen.

-Siitä huolimatta, että joukkue on ollut kassassa heti harjoittelun aloittamisesta lähtien meillä on vielä tarvetta ainakin yhdelle maalinteon taitavalle hyökkääjälle. Sitten meillä alkaa olla kilpailua jokaisesta pelipaikasta, sanoo Mäkitalo.

Liigacupin ottelu FC Inter vs FC Haka pelataan lauantaina 2.2. Kupittaalla kello 15.00.

Sivu päivitetty 27.01.2008

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS934218 - 11713

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2821516 - 18-27
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat81169 - 29-204
11.SexyPöxyt81079 - 29-203

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit