Mäkitalo odottaa jo pelien jatkumista

Interin edellisestä Veikkausliigaottelusta on kulunut aikaa jo reilut kaksi viikkoa. Seuraavan kerran joukkue on tulessa sunnuntaina, jolloin joukkue matkustaa Vuosaareen Viikinkien vieraaksi.

Interin keskikentällä tällä kaudella yhtä vaille kaikissa otteluissa esiintynyt Mika Mäkitalo odottaa jo innokkaasti ottelujen jatkumista ja ihmettelee myös joukkueen otteluohjelmaa, jossa taukoja on hänen mukaansa ollut aivan liikaa.

-On kivaa päästä vihdoin jälleen pelaamaan. On käsittämätöntä, että maamme korkeimmalla sarjatasolla on kesken kauden kolmen viikon taukoja. Taukojen jälkeen on vaikea saada ottelurytmistä kiinni. Tiistaina pelattu ottelu VG-62:sta vastaan pelattu ottelu oli tärkeä juuri ottelutuntuman takia, sanoo Mäkitalo.

Moni taho on tällä kaudella arvostellut Veikkausliigan otteluohjelmaa kovin sanoin, mutta Mäkitalolta löytyy myös kehitysehdotuksia.

-Tietysti sarjaohjelman pitäisi olla tiiviimpi ja otteluita voisi jopa olla enemmän kuin nyt. Talvi harjoitteluineen on kuitenkin niin pitkä, ettei kesää mielestäni tarvitsisi käyttää kuin pelaamiseen, toteaa Mäkitalo.

Kauden viimeisistä otteluista on lupa odottaa tasaisia otteluita, joissa ei tyylipisteitä jaeta. Varsinkin sunnuntain pelistä Mäkitalon mukaan on otettava pisteet tavalla tai toisella.

-Kaikki jäljellä olevat ottelut ovat taistelupelejä. Sunnuntaina ottelu on meille erittäin tärkeä, sillä uskon sen olevan ratkaisevassa asemassa jopa lopullista sarjasijoitusta silmällä pitäen. Tyylipisteitä ei enää jaeta, vaan meidän pitää keskittyä vain pelin voittamiseen, ei tapaan millä se tulee, korostaa Mäkitalo.

Mäkitalo uskoo myös, että loppukauden otteluissa Sinimustia auttaa myös hyvä joukkuehenki.

-Meidän joukkuehenki on ollut tällä kaudella erinomainen. Tietysti joitakin erimielisyyksiä on ollut, mutta ne kuuluvat tähän lajiin. Uskon, että hyvä henki siivittää meidät hyvään suoritukseen ja sitä kautta kolmeen pisteeseen jo sunnuntaina, luottaa tällä kaudella kerran maalinteossa onnistunut Mäkitalo.

Ottelu Viikingit-Inter pelataan sunnuntaina Vuosaaressa tuttuun tapaan kello 18.30.

J.M 17.10.2007

Sivu päivitetty 16.10.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS934218 - 11713

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2821516 - 18-27
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat81169 - 29-204
11.SexyPöxyt81079 - 29-203

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit