Maalivahti Ville Sepän sopimus päättyy sinimustien kanssa

Maaliskuun lopulla sinimustien riveihin liittyneen maalivahdin Ville Sepän sopimus päättyy tänään. 

Interissä B- ja A-juniori-ikäisenä pelannut maalivahti palasi Interiin juuri Veikkausliigakauden alla, kun sinimustien maalivahtiosastolla oli poissaoloja. Sopimusjaksonsa aikana 28-vuotias maalivahti esiintyi sinimustien tolppien välissä kahdessa harjoitusottelussa pitäen verkon puhtaana, sekä oli kahdesti mukana viemässä joukkueen Suomen Cupin seuraavalle kierrokselle. Veikkausliigaotteluissa Seppä pelasi Interin maalilla kahdesti.

Päävalmentaja Vesa Vasara kiittelee vahvoin esityksin joukkuetta auttanutta Seppää ajastaan Interissä:

– Valitettavasti Villen sopimus päättyy. Hän tuli auttamaan joukkuetta kriittisessä vaiheessa, ja hoiti hommansa täydellisesti. Hän oli mukana kääntämässä joukkueen tuloksellisen alavireen. Aina kun hän oli kentällä, hän hoiti hommansa hyvin, ja siihen lisäksi hän on myös joukkueessa loistava pelaaja. Tulemme varmasti kaipaamaan häntä, mutta Ville on ansainnut mahdollisuuden lähteä etsimään itselleen ykkösmaalivahdin paikkaa ja lisää vastuuta. Erittäin paljon onnea tuleviin koitoksiin ja kiitos palveluksesta.

 

Seppä teki Veikkausliigadebyyttinsä FC Hakaa vastaan 19.6. pitäen selkänsä takana nollat 0-0-tasapeliin päättyneessä ottelussa. Toistaiseksi viimeisen kerran Interin maalilla Seppä esiintyi 28.6. pelatussa Inter – VPS -ottelussa, joka päättyi 3-1-voitolla kotijuhliin.

– Olen kiitollinen siitä, että sain tulla takaisin Interiin ja tehdä debyyttini täällä. Lyhyessä ajassa ehti tapahtua aika paljon ja käteen jäi rikas kokemus. Kiitos siitä Inter-yhteisölle, valmentajille, pelaajille ja kannattajille. Paljon onnea tulevaan! Vaikka nyt lähdön hetkellä on hieman haikea fiilis, odotan innolla myös tulevaa omalta osaltani, Seppä kertoo hymyssä suin.

 

FC Inter kiittää Villeä seuran eteen tehdystä työstä, ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaan!

Sivu päivitetty 10.07.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit