Kupittaa 1 valmistumassa syyskuun aikana

FC Interin tekonurmikentän rakennustyöt Kupittaalla ovat kesän aikana edenneet aikataulussa. Kentän numero 1 paikalle tulevan lämmitettävän tekonurmikentän odotetaan valmistuvan syyskuun aikana parahiksi estämään syksyn ja talven kenttäpulaa.
Lämmitettävien tekonurmien ongelma on aiemmin ollut talvilämmityksen korkeat kustannukset ja hukkalämpö. Kupittaa 1:llä on kuitenkin päädytty ympäristöystävälliseen lämmitysmuotoon ja energiatehokkaaseen lämmitystapaan.
– Lämmitystapana kentällä toimii kaukolämpö. Lämmitysputkisto kulkee joustokerroksessa, joka toimii myös samalla eristyskerroksena alaspäin. Näin kaikki lämpöenergia suuntautuu vain ylöspäin ja kentästä tulee näin erittäin energiatehokas, kertoo Juha Rämö LVI-yritys TK-Pipesta.
Kentän pääasiallisiksi käyttäjiksi tulevat FC Interin sadat junioripelaajat. FC Inter Turku ry:n ja sen omistuksessa olevan kenttäyhtiön hallitusten jäsen Pasi Hyvätti kuitenkin korostaa, että kentältä löytyy tilaa myös muille.
– Vaikka kenttä on pääasiassa Interin junioreiden käyttöön, tulee sieltä vapautumaan myös muille seuroille ja joukkueille harjoitus- ja pelivuoroja.
– Ainakin viikonlopun aamu- ja iltavuoroja vuokrataan sekä arkisin myöhäisempiä kellonaikoja, Hyvätti täsmentää.
Pasi Hyvätti arvelee kentälle olevan käyttöä myös työhyvinvoinnin edistämisessä.
– Myös yritykset voivat järjestää päivisin kentällä omia tapahtumiaan. Esimerkiksi seuramme tarjoaa asiantuntemuksensa ja räätälöidyn ohjelman tyhy-päivien järjestämiseen, Hyvätti muistuttaa.
Tiedustelut:
Pasi Hyvätti
pasi.hyvatti@fcinter.fi
Sivu päivitetty 09.04.2024