Kolmonen: Interin reserveille kauden toinen tappio

 

FC Interin reservijoukkue koki harmittavan tappion Kolmosessa, kun Turun Pallokerho nappasi kolme pistettä tasaisesta paikallispelistä maalein 1-0 (1-0). Tappio katkaisi Interin viiden ottelun mittaisen voittoputken.

Kärkisijalta kamppailuun lähtenyt Inter aloitti ottelun tyypilliseen tapaansa ottamalla pallon hallinnan itselleen ja pelaamalla aktiivisesti. Korkea prässi tuotti vastustajalle vaikeuksia, mikä ajoi TPK:n puolustamaan tiiviisti alhaalla. Alkuvihellyksestä saakka oli aistittavissa, ettei edellisten pelien kaltaisia maalijuhlia tulla näkemään.

TPK puolusti ensiminuuteista saakka vahvasti, mikä aiheutti Interille vaikeuksia hyökkäyskolmanneksella, eikä vieraille auennut paikkoja helpolla. Inter syötteli palloa keskialueella maltillisesti ja yritti luoda tiloja päästäkseen maalintekosektoreille. TPK onnistui kuitenkin vahvalla puolustustaistelullaan tekemään Interin pelin hyvin vaikeaksi.

Vierasjoukkueen vahvan alun jälkeen TPK alkoi pääsemään mukaan otteluun ja hätyytteli pariin otteeseen Interin maalia. Ohi viuhuneet laukaukset ja vieraiden maalia vartioinut Onni Sillanpää pelastivat Interin onneksi takaiskuilta.

Hetken jo näytti, että tauolle siirryttäisiin maalittomassa tasatuloksessa, mutta juuri ennen taukovihellystä TPK:n Marno Lastula karkasi puolustukselta karkuun ja viimeisteli pallon varmasti maalin perukoille. Lastulalla oli jo ennen maaliaan pari tilannetta viedä isännät johtoon, mutta läpiajosta hyökkääjä ei enää erehtynyt. Maalin myötä tauolle siirryttiin TPK:n johtoasemassa lukemin 1-0.

Yläkentälle saapuneet lähes 200 katsojaa saivat todistaa paikallispeleille tyypillistä tasaista ottelua, jossa maalipaikoilla ei juhlittu. Toinen puoliaika jatkui ensimmäisen tapaisesti TPK:n puolustaen tiiviisti ja Interin yrittäen rakentaa tilanteita.

Viimeisen kymmenminuuttisen aikana Interille siunaantui pari paikkaa tuoda vieraat tasoihin, mutta kotijoukkueen Veli-Heikki Maunila piti lukemat samoina. Interin reservit yrittivät läpi pelin murtaa kotijoukkueen puolustusta, eikä millään onnistuneet avaamaan maalitiliään ottelussa. Ottelu myös päättyi lukemiin 1-0, ja TPK:n vahva puolustus palkittiin lopulta kolmella pisteellä sekä nollapelillä.

Interin reservijoukkue sai otteluun mukaansa edustusjoukkueen kanssa harjoitelleen Samuel Perssonin. Persson ei kuitenkaan jatka seurassa.

Tappion myötä sarjan kärkipää on hyvin tasainen ja Interin takana on neljä joukkuetta taistelemassa kiivaasti kärkisijoista. Reservien kolme seuraavaa ottelua ovat nousutaistelun kannalta äärimmäisen tärkeät, sillä vastaan asettuvat Peimari United, FC Åland sekä Maskun Palloseura, mitkä kaikki ovat aivan Interin kannassa viiden parhaan joukossa.

Interin reservijoukkueen seuraava ottelu Kolmosessa pelataan vajaan kahden viikon päästä keskiviikkona 3. syyskuuta, jolloin vieraaksi Kupittaalle saapuu Peimari United.


TPK – FC Inter 2 1-0 (1-0)
1-0 Marno Lastula 44′

Seuraava ottelu:
FC Inter 2 – Peimari United 3.9.2020 klo 18.15 | Kupittaa 5

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit