KOLMONEN: Interille kaivattu ja ansaittu voitto

 

Interin reservijoukkue nappasi vihdoin täyden pistepotin Kolmosessa, ottelussa TPK:ta vastaan. Lopputulos 2-1 (1-0) varmistui ensimmäisen puoliajan hyvällä pelillä ja toisen puoliajan johtoaseman varmistelulla.

Interin avauksessa oli jälleen kaksi edustusjoukkueen pelaajaa, sopimuksen mukaan he pelasivat ensimmäisen puoliajan. Mikke Louhela ja Lassi Viholainen antoivat oman panoksensa, tauolla heidät korvasi Lauri Vasa ja Niklas Rantanen. Kärjessä hääri uutena miehenä Jeremias Kaari, vikkeläkinttuisena hän toi oman mausteensa peliin, viimeistellen ottelun avausmaalin.

Ottelu lähti Interin osalta hyvin käyntiin. Isännät rakensivat peliään systemaattisesti päästen hyvin tekopaikoille. Mutta paikan tullen pelko hiipi jälleen puseroon, palloa ei saatu maaliin edes avopaikasta. Hushyar Aftab oli namupaikassa boksin sisällä, mutta kova laukaus nousi korkeuksiin tyhjän etukulman edustalta. Interin hallinta jatkui läpi avausjakson ja maltin säilyessä maalikin saatiin aikaiseksi. Joel Hirvensalo nousi oikeaa laitaa ja lähetti pitkän syötön läpi TPK:n puolustuksen juoksussa olleelle Jeremias Kaarelle. Jeremias otti syötön haltuun, eteni ja laukoi tarkasti vasempaan alakulmaan 1-0. Pelikellossa pyöri tuolla hetkellä 30. minuutti.

Toinen puoliaika alkoi Interin osalta vauhdikkaasti. Jakso ehti hädin tuskin alkaa, kun Jeremias Kaari pyssytti pallon pystypuuhun. Tilanne alkoi TPK:n maalivahdin huonosta avauksesta. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Mohammed Al Bermanei ohjasi lähietäisyydeltä ohi. Seuraavalla minuutilla samainen ”Muhis” laukoi vihaisen kaukolaukauksen, jonka maalivahti torjui. Heti perään Jan Heinosen kova laukaus nuoleskeli vasenta pystypuuta väärältä puolelta.

Kesken kaiken TPK iski takaisin. Heidän vastahyökkäyksensä blokattiin kulmapotkuksi. Oikeasta kulmasta Samuel Sibakov keskitti laadukkaasti ja Tatu Lemmetty puski varmasti tasoituksen 1-1. Tästä tilanteesta Interin hyvä ja maltillinen peli alkoi murentua.

Kiitos Hushyar Aftabin päättäväisyyden Inter sai vielä yhden vaaran paikan aikaiseksi. Aftab haastoi TPK:n puolustuksen vasemmalla ja murtautui sisään boksiin. Pienestä kulmasta lähtenyt laukaus ei jäänyt maalivahdin näppeihin, vaan paikalle rynnännyt Mohammed Al Bermanei sai puskettua irtopallon maaliin viimeistellen loppulukemat 2-1, 69. minuutilla.

Ottelun loppuhetket olivat Interille pitkät ja haastavat. Hyökkäyssuuntaan ei oikeastaan enää mikään onnistunut. TPK sai otteen pelistä, mutta pelitilanteista Inter ei suostunut maalipaikkoja antamaan. Useat yritykset päätyivät kulmapotkuiksi, jotka Samuel Sibakovin antamina olivat alati vaarallisia. Pariin otteeseen tasoitus oli kutkuttavan lähellä, mutta Inter kesti ja otti ansaitun voiton.

VALMENTAJA EROL ATES KOMMENTOI:

-Pelasimme hyvän ensimmäisen puoliajan ja vielä toisellakin loimme paljon paikkoja, vaikka TPK:n puolustusmuoto toi meille vaikeuksia. He pelasivat viiden miehen alakerralla, minkä takia meidän oli vaikea murtautua heidän boksiinsa. Pelin edetessä me keskityimme enemmän pelin voittamiseen kuin omaan pelaamiseemme, mikä on hyvin ymmärrettävää kaikkien pistemenetysten jälkeen. Peli pysyi kuitenkin paketissa niin, että pelitilanteista TPK ei maalipaikkoja saanut. Paikkansa he saivat erikoistilanteista, jotka olivatkin vaarallisia, Erol Ates kertoi huojentuneena.

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit