Kolmelle juniorille junioripelaajasopimukset

Inter on tehnyt vuoteen 2028 ulottuvat junioripelaajasopimukset vuonna 2009 syntyneiden Paavo Aallon, Hugo Oksjoen sekä Miio Höglundin kanssa.
Koko kolmikko pelasi menneellä kaudella P16-joukkueen kanssa oman ikäryhmänsä eteläisessä liigassa sekä SM-hopeaa B-pojissa voittaneessa U17-joukkueessa. Aalto, Oksjoki ja Höglund osallistuivat myös heinäkuun alussa järjestettyyn UEFA A -malliryhmäturnaukseen.
– Keskikentän pohjalla pelaavalla Aallolla on kokonaisvaltaisesti perustaidot kunnossa ja niiden pohjalta lupaava tulevaisuus edessä. Perustaitojen lisäksi häneltä löytyy loistava vasen jalka. Aalto on myös kehittynyt viimeisen kauden aikana huimasti ja saanut lisää terävyyttä liikkeeseensä, kertoo Interin pelaajatarkkailija Jyrki Ahola.
– Oksjoki on puolestaan erinomainen kymppipaikan pelaaja, joka pystyy liikkumaan linjojen välissä ja kääntymään pienessä tilassa pallon kanssa. Hyvällä ja tavoitteellisella harjoittelulla hänellä on mahdollisuus ottaa isoja harppauksia kehityksessään tulevien kausien aikana, Ahola linjaa.
– Höglund on puolestaan hyvin urheilullinen ja hyvän asenteen omaava maalivahti. Hän onnistui viime kaudella pelaamaan erinomaisesti isossa roolissa vuotta vanhempien kanssa B-junioreissa, ja samalla kehityskäyrällä hänellä on nyt mahdollisuus mihin vain, Ahola päättää.
Sivu päivitetty 30.11.2025




































