Kolme pistettä Valkeakoskelta nostaa Interin takaisin sarjakärkeen!

Inter matkasi viikon toiseen Veikkausliigaotteluunsa Valkeakoskelle sunnuntai-iltana. Sateisella Tehtaan kentällä nähtiin tasainen ja fyysinen kamppailu, jossa molemmat joukkueet tavoittelivat täyttä pistepottia. Inter onnistui hyödyntämään oman paikkansa ja palasi voiton myötä sarjan piikkipaikalle.
Ottelun ainoa maali syntyi 23. minuutilla, kun Axel Kouamen avaus tavoitti Loic Essomban. Essomba pelasi pallon boksiin, josta palloon pääsi Joonas Kekarainen. Kekarainen laukoi kuudentoista kaarelta ja Dimitri Legbo ohjasi laukauksen maalinedustalta yläkulmaan.
Toisella jaksolla riitti tilanteita molemmissa päissä. Inter sai myös mahdollisuuden lisätä johtoaan rangaistuspotkusta 83. minuutilla. Bart Straalman upotti pallon maaliin, mutta laukaus määrättiin uusittavaksi. Toisella yrityksellä Hakan maalivahti Liam Hughes onnistui torjunnassaan.
Inter puolusti loppuun asti tiiviisti ja säilytti johtonsa. Kolmen pisteen myötä turkulaiset jatkavat Veikkausliigassa ainoana tappiottomana joukkueena ja nousivat takaisin sarjakärkeen.
Katso otteluraportti:
Tänään 200. Veikkausliigaottelunsa pelannut Inter-kapteeni Albin Granlund oli tyytyväinen tärkeään vierasvoittoon sekä joukkueen yhtenäiseen esitykseen.
Kokoonpano:
1 Eetu Huuhtanen (mv)
2 Jussi Niska
5 Albin Granlund
6 Dimitri Legbo (58. min 20 Momodou Sarr)
9 Jasse Tuominen (58. min 11 Jean Botué)
16 Bart Straalman
17 Bismark Ampofo
22 Luka Kuittinen
23 Loic Essomba
25 Joonas Kekarainen (58. min 8 Johannes Yli-Kokko)
28 Axel Kouame
Vaihtopelaajat:
12 Eero Vuorjoki (mv)
4 Väinö Vehkonen
14 Thomas Lahdensuo
18 Otto Eloluoto
24 Sami Sipola
Katso ottelun huippuhetket Ruudusta alta.
Turku puolustaa kärkipaikkaa kotona la 12.7.
Inter taistelee tärkeistä pisteistä kärkipaikan pitämiseksi, kun sinimustat saa vieraita Pietarsaaresta.
FC Inter – FF Jaro la 12.7. klo 17.00 Veritas Stadionilla
Ole mukana – varmista paikkasi tästä!
Sivu päivitetty 06.07.2025