Koko seuran yhteistä kauden päätösjuhlaa vietettiin eilen

(Kuva: Tara Jaakkola)
Koko seuran yhteistä kauden päätösjuhlaa vietettiin Ruissalon telakan Lindblom-salissa eilen maanantaina 23.10.2023. Iso kiitos kaikille juhlaan osallistuneille loistavan tunnelman luomisesta, sekä myös koko kuluneesta jalkapallokaudesta.
Perinteisen toimihenkilöiden ja junioreiden palkintojenjaon lisäksi lavalla kuultiin seurajohdon ja junioripuolen terveiset, sekä nähtiin tiukka tietokilpailu junioripelaajien, valmentajien ja edustusjoukkueen pelaajien tiimien kesken. Lisäksi tapahtumassa muistettiin Suomen mestaruuden voittanutta FC Inter Powerchair-joukkuetta, sekä seurassa pitkään vaikuttanutta ja ry:n tehtävistään nyt eläkkeelle jäävää Pasi Hyvättiä.
Lavaohjelman lisäksi Lindblom-salissa päästiin pyörittämään edustusjoukkueen pelaajien onnenpyörää, josta pystyi voittamaan itselleen Interin yhteistyökumppanien lahjoittamia palkintoja: Viking Linen etukortteja sekä Veritas Eläkevakuutusyhtiön heijastimia.
Jokaisesta juniorijoukkueesta palkittiin vuoden kehittynein pelaaja, tsemppari sekä tunnollisin harjoittelija.

(Kuva: Tara Jaakkola)
Kaudella 2023 palkittiin ensimmäistä kertaa vuoden valmennustiimi

(Kuva: Tara Jaakkola)
Vuoden 2023 valmennustiimi:
P2009 -ikäluokan valmennustiimi: Kim Friman, Markus Lauri, Miika Mäenpää, Tom Termaat, Teppo Huttunen, Ari Dufva, Kaj Loven ja Toni Mäkilä.
Koko ikäluokan laadukas harjoitus/otteluarki viikoittain, ovat kehittäneet pelaajia huimasti aikaisempiin vuosiin verrattuna. Ikäluokan pelaajamäärän kasvu, pelaajien henkilökohtainen kehittyminen ovat seurausta valmentajien intohimoisesta ja välittävästä isällisestä otteesta jokaisen ikäluokan pelaajan kohdalla.
Valmentajien sitoutuminen, suunnitelmallisuus, heittäytyminen sekä hyvän positiivisen ilmanpiirin luominen jokaiseen tapahtumaan varustettuna hyvällä ja terveellä vaatimustasolla, on ollut upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa kentällä ja katsomossa. Valmentajat ymmärtävät keskinäisen kommunikaation merkityksen ja toimivat esimerkillisesti pelaajakehityksen ollessa kaiken toiminnan keskiössä.
Vuoden 2023 joukkueenjohtaja: Juuso Lehtonen, P2011
Tämä Joukkueenjohtaja tekee työnsä täsmällisesti, perusteellisesti ja lojaalisti yhteisten pelisääntöjen mukaan. Hän pitää huolen siitä, että saa tarvittavan tiedon ja työkalut joukkueenjohtajan tehtäviinsä, jotta tekee oikeita asioita oikea-aikaisesti.
Tämä inter-perheelle omistautunut vapaaehtoinen ei laskeskele tuntejaan. Hän on valmis toimimaan tarpeen vaatiessa kaikenlaisissa seuran tehtävissä. Hän omalla työpanoksellaan muun muassa mahdollistaa olosuhteiden toimivuutta pelikentän maalien osalta.
Inter Cupin järjestelyissä tämä joukkueenjohtaja osoitti uljasta sitoutumista, kekseliäisyyttä, ahkeruutta ja pyyteetöntä omistautumista turnauksen onnistuneeseen läpiviemiseen.
Tämä joukkueenjohtaja on alati valmis auttamaan, missä tahansa apua tarvitaan!
Henri Lehtonen- palkinto – Vuoden kapteeni: Veikko Koskinen, B1
Kyseinen pelaaja on malliesimerkki kapteenista, joka johtaa joukkuettaan omalla esimerkillään antamalla jokaisessa tapahtumassa AINA 100% itsestään iskuja ja mustelmia kaihtamatta. Vaatii itseltään paljon ja vaatii myös muilta joukkuekavereiltaan. Monien vuosien tinkimättömän työn ja työkulttuuria vaalivan asenteensa vuoksi, on ottanut pelaajana isoja askeleita eteenpäin ja omalla työllään hankkinut joukkuekavereiden ja valmentajien täyden luottamuksen, jota kukaan ei pysty kyseenalaistamaan. Valmentajalle kullan arvoinen joukkuepelaaja, joka johtaa joukkojaan aina etulinjassa ja tekee sen vakuuttavasti.
Magnus Bahne- palkinto – Vuoden kehittynein maalivahti: Vincent Gambier, P2011 musta
Kyseisen maalivahdin kehityskaari on viimeisen vuoden aikana ollut hienoa seurattavaa. Tämä nuori maalivahti ottaa gamesaverejä pelistä toiseen, avaa peliä monipuolisesti ja laadukkaasti lyhyillä, puolipitkillä ja pitkillä palloilla. Osallistuu aktiivisesti joukkueen pelinavaamiseen ja rohkeilla ratkaisuillaan avaa joukkueelleen mahdollisuuksia päästä etenemään vastustajan ensimmäisen prässilinjan taakse. Maalivahti, jolla itseluottamus kunnossa ja joka on esityksillään saavuttanut joukkueen sekä valmennuksen varauksettoman luottamuksen.
Kiitos koko seurayhteisölle kuluneesta kaudesta, jatketaan tulevalla kaudella!
Sivu päivitetty 03.10.2024