(Kuva: Tara Jaakkola)

Edustusjoukkueen valmentaja Lauri Hakasen kolmevuotinen pesti Interissä päättyy marraskuun lopussa. Hakasen matka jatkuu Interistä takaisin kotiseuduilleen Hämeenlinnan Jalkapalloseuraan.

Hakasen matka tällä erää Interissä päättyy upealla tavalla. Inter ylsi vahvan kauden jälkeen SM-hopeaan ja tavoiteltuun europaikkaan. Hakanen kertasi tunnelmia ja ajatuksiaan kolmen vuoden ajanjaksostaan Interissä sunnuntaina ottelun jälkeen.

– Loistavat tunnelmat. Kyllä tässä on tehty töitä ja saatu hyvinkin nousujohteinen prosessi monilta osin käyntiin. Mulla on ainakin itsellä päällimmäisenä sellainen tunne, että KuPS oli syksyn kovin ja me otettiin omamme sen jälkeen pois, mitä ansaittiin. Mestareille hatunnosto omasta suorittamisesta syksyn osalta. Tässä europelien keskellä ovat myöskin lyöneet kilpailijansa kotimaan kamaralla. Tämän päivän esityksellä me ansaittiin hopeaa ja ollaan erittäin iloisia siitä.

Kolme vuotta sinimustissa on antanut Hakaselle paljon.

– Tämä ajanjakso on ollut erittäin hyvä. Ehkä tässä jo menneinä viikkoina on itsekin miettinyt sitä, minkä takia päätin tänne lähteä: halusin kokeilla osaamistani ja myöskin päästä erilaiseen toimintaympäristöön ja rooliin valmentamaan. Olin silloin Hämeenlinnassa valmentanut pitkään samaa ryhmää ja tehnyt siinä samassa roolissa töitä, ja minulla oli selkeä ambitio päästä kehittämään omaa osaamistani. Kun tätä kolmen vuoden ajanjaksoa peilaa näin jälkikäteen, olen erittäin vakuuttunut siitä, että päätös silloin lähteä muualle kokeilemaan siipiään oli täysin oikea. Olen erittäin tyytyväinen, että tulin tänne, nimenomaan Interiin. On ollut hyvin antoisa kolme vuotta työn osalta.

Päätöksen taustalla perhe

Vaikka Inter-vuodet ovat olleet Hakaselle palkitsevia, päätökseen siirtyä takaisin kotikaupunkiin vaikuttivat ennen kaikkea perheelliset syyt. Hakasen vaimo ja lapsi on asunut koko ajan Hämeenlinnassa, joten yhteinen aika perheen kanssa on ollut rajallista töiden rinnalla.

– Se ”mutta” tulee toisen puolen jälkeen. Perhe on ollut se ottava osapuoli tässä yhtälössä. Nyt ollaan tultu siihen tulokseen, että kotona tarvitaan molempia aikuisia. Koen että tämä on oikea ratkaisu tässä kohtaa. 

Kolmen vuoden aikana kehitystä on tapahtunut useammalla rintamalla, ja mieleenpainuvimpia hetkiä ja saavutuksia useampia.

– Tietysti tämä lopputulema (hopea ja europaikka) tästä kaudesta on tietynlaisensa kohokohta ehkä koko kolmen vuoden projektille ja sille ajalle, minkä oon ollut täällä. Toisena saavutuksena tietysti Suomen Cupin hopea, vaikka siitä ei mitalia isompaa palkintoa saatukaan. Mun mielestä tämä koko aika on ollut nousujohteista tekemistä niin meidän joukkueen osalta, kuin valmennustiimin sisällä kuin myös koko seurassa. Mun mielestä se kuvastaa hyvin sitä, mitä tästä on jäänyt kokonaisuudessaan käteen.

– Hyvin monella rintamalla ollaan menty eteenpäin ja seura on kehittynyt valtavan paljon mun mielestä näin lyhyessä ajassa. Ollaan palkattu lisää tekijöitä, valmentajia junioripuolelle ja kehitetty toimintaa hyvin kokonaisvaltaisesti. Tässä kohtaa tietyllä tavalla tuntuu hyvin haikealta ajatella sitä, että hyppää nyt pois, koska tunne on se, että tässä on myöskin vielä paljon potentiaalia saavutettavana.

– Jos miettii seurakehitystä, niin kolme vuotta on kuitenkin aika lyhyt aika, ja sen osalta ollaan otettu merkittäviä askeleita todella monella rintamalla. Uskon ja toivon, että Inter tulee olemaan tulevaisuudessa erittäin kova tekijä suomalaisessa jalkapallossa näiden askeleiden myötä.

Arjen tekeminen ja yhteishenki ovat tärkeä tekijä kehityksen taustalla.

– Olen sillä tavalla erittäin kiitollisessa asemassa, että olen päässyt toimimaan kolmessa erilaisessa valmennustiimissä. Nykyisessä valmennustiimissä on löydetty tosi hyviä ihmisiä niihin hommiin, mitä meillä tehdään ja työnjako arjessa toimii tosi hyvin. Päävalmentaja antaa jokaiselle valmennustiimin jäsenelle hyvin tilaa kehittää omaa vastuualuettaan, ja myöskin haastetaan toisiamme koko ajan sillä tavalla, että pystytään kehittämään meidän viikkoharjoittelua ja sisältöä. Ollaan tietyllä tavalla realistisia ja analyyttisiä sen suhteen, mitä me tavoitellaan.

– Vaikka dataa on paljon käytettävissä ja ollaan hyvin moderneja sen suhteen, niin koko ajan myöskin muistetaan, että valmentaminen on ensisijaisesti ihmisten kanssa työskentelemistä. Aika hyvin ollaan pystytty myös siltä osin peilaamaan tunnetiloja ja vireystiloja, mitä joukkueella on ollut.

– Yhtä lailla se tarvitsee myös oikeanlaisia persoonia pukukopin puolelle. Siellä on johtajuutta joukkueen sisällä ja vaatimustasoa on nostettu myös sitä kautta. Siitä myös hatunnosto pelaajille. Niin kuin todettu tässä matkan varrella monta kertaa, se heittäytyminen on ollut loistavaa ja mahdollistanut sen, että olemme voineet saavuttaa asettamiamme tavoitteita. Joukkueessa on ollut valtava halu pärjätä ja kova vaatimustaso, ja sitä kautta myöskin on ollut mahdollista ottaa kehitysaskeleita. Ilman niitä asioita kehitystä ei tapahdu, vaikka valmennustiimin tahtotila olisi mikä. 

Interin marraskuun harjoitusjakson päättymisen jälkeen Hakanen palaa kotikaupunkiinsa mukanaan arvokas kokemus ja oppi, jota voi hyödyntää tulevissa tehtävissä.

– Ilman muuta haluan ammentaa sitä osaamista, mitä täältä on tarttunut mukaan. Sitä on tullut paljon, niin kuin toivoin silloin kun lähdin tänne. Nyt haluan viedä sitä mukaan tarttunutta osaamista myös ”uus-vanhaan” työpaikkaan ja uskon, että tästä työkalupakin kasvamisesta on paljon iloa itselle tulevaisuudessa.

– Valmentajuus on myöskin sellainen ammatti, että siinä ei tule koskaan valmiiksi. Tämä on aika monialaista ihmisten johtamista kaikilta osin, ja oman osaamisen kehittäminen on yksi tapa. Nyt täällä on monella tavalla kehittynyt se ammattitaito ja kyky ehkä nähdä isommassa seurassa ja erilaisessa toimintaympäristössä, millä tavalla pystytään tekemään joukkueen johtamista ammattilaisorganisaatiossa ja Suomen huipulla. Se on avannut itselle tosi paljon silmiä.

– Vaikka jatkan valmentamista ja työntekoa vähän erilaisessa toimintaympäristössä, tästä on todella paljon ammennettavaa myös siihen, mihin toimintaa haluaa kehittää ja minkälaisia työkaluja tästä on vietävissä eteenpäin ilman, että se vaatii kaikilta osin samoja resursseja. Uskon, että pystyn täältä ottamaan mukanani paljon asioita ja antamaan sitä sitten oman kaupungin seuratyön kehittämiseen jatkossa.

Lopuksi Hakanen osoittaa kiitoksensa koko Inter-yhteisölle.

– Haluan kiittää kaikkia matkan varrella mukana olleita. Tämä on ollut erittäin miellyttävä työpaikka ja erinomainen työyhteisö. Täällä on upeita ihmisiä, ja mulla on aiemminkin ollut edellisessä työpaikassa sama tunne siitä, että ihmiset tekevät seuran eikä toisin päin, ja se lähtee siitä, ketä päivittäin kohtaa. Tunnelma on erinomaisen hyvä ja töihin on aina ollut kiva tulla. Ainut puute on ollut se, että työpaikka on ollut niin kaukana kotoa – se on ollut se haaste.

– Täällä on ammattitaitoisia ihmisiä töissä, jotka tekevät isolla sydämellä seuran eteen töitä, ja toivottavasti törmäillään myöskin jatkossa. Tulen ihan varmasti Interiä jatkossa ja odotan innolla mitä tulevaisuus tuo Turkuun.

FC Inter kiittää Lauria jo tässä vaiheessa seuran eteen tehdystä arvokkaasta työstä ja toivottaa kaikkea hyvään tulevaisuuteen!

Inter esittelee edustusjoukkueen ensi kauden taustaryhmän myöhemmin.

Sivu päivitetty 10.11.2025

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit