Kiitos alkukauden kotiotteluihin osallistuneille – kerro miten onnistuimme

(Kuva: Tara Jaakkola)

Interin Veikkausliigan kotikauden avanneita neljää ensimmäistä kotiottelua oli seuraamassa uudistuneella Veritas Stadionilla yhteensä 13 621 katsojaa. Kiitos kaikille paikan päälle saapuneille katsojille, junnuille sekä kannattajille!

Ennätyksiä rikkoneet yleisömäärät ovat luoneet kotiotteluihimme loistavan tunnelman. Kiitämme kaikkia paikalla olleita, sillä ilman yleisöä, ei olisi ottelutapahtumaa. Yleisö edustaa meille seuran jäseniä, kannattajia ja katsojia, jotka luovat ottelutapahtuman tunnelman ja merkityksen. Haluamme, että Interin pelipäivät ovat myös jatkossa koko yhteisön yhteinen juhlapäivä, sekä tuttujen ja tuntemattomien kokoontumispaikka.

Ennen kauden alkua järjestimme ottelutapahtumien kehittämiskyselyn, jonka avulla reagoimme kaudella 2022 havaittuihin puutteisiin ja kyselyssä heränneisiin toiveisiin. Jatkamme tapahtumien kehitystä ja toivomme, että saamme kuulla yleisön mielipiteitä ja palautetta ottelutapahtumista reaaliaikaisesti. Tällä tavalla pystymme reagoimaan entistä nopeammin mahdollisiin puutteisiin ottelutapahtumissamme jo kauden aikana.

Kerro meille miten olemme onnistuneet ja missä voimme parantaa ottelutapahtumissa. Palautetta voi antaa koko kauden ajan nettisivuilla tästä linkistä. 

Sivu päivitetty 02.05.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS934218 - 11713

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2821516 - 18-27
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat81169 - 29-204
11.SexyPöxyt81079 - 29-203

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit