Kesäkuun vapaaehtoiseksi valittu Saku Koskinen

FC Interin kuukauden vapaaehtoisten palkitsemiskampanjan kesäkuun palkittu on 2006-syntyneiden haasteryhmän vastuuvalmentaja.

Hei! Kuka olet ja milloin liityit mukaan seuran toimintaan?
– Moi! Olen Saku Koskinen. Aloitin jalkapallon parissa Runosmäen nappuloissa vuonna 1978.

Vuodesta 1996 alkaen olen toiminut erilaisissa tehtävissä juniorijalkapallon parissa, pääasiassa nappulaikäisten kanssa. Ensimmäisen kerran tulin Interiin vuonna 2006 Janne ”Pata” Virtasen apukoutsiksi Inter-95 joukkueeseen. Tällä toisella Inter-komennuksellani toimin 2006-syntyneiden haasteryhmän vastuuvalmentajana kolmatta vuotta.

Miksi päätit lähteä mukaan seuran vapaaehtoiseksi?
– Interin arvot ovat sellaisia, jotka minun on helppo allekirjoittaa sekä isänä että valmentajana. Lisäksi pidän erittäin tärkeänä, että seura kehittyy ja kehittää toimintaansa jatkuvasti. Pitkällä juoksulla tämä varmasti tulee näkymään positiivisesti myös pelaajakehityksessä.

Mikä ja millainen on roolisi seuran vapaaehtoistoimijana?
– 06 Sinimustien valmennusryhmään kuuluu minun lisäkseni Reima Murto ja Aleksi Laiho. Meidän tiimissä on tilaa keskustelulle, mielipiteille sekä vastuunkannolle. On hienoa olla osa toimivaa toimihenkilöporukkaa edellä mainittujen lisäksi Elinan, Tatun, Tommin, Teresian, Sannan ja Markon kanssa.

Mikä vapaaehtoistyössä tai sinun roolissasi vapaaehtoisena on mielenkiintoisinta ja palkitsevinta?

– Minulle riittää palkinnoksi lapsen/nuoren hymy ja riemu onnistumisien jälkeen. Kyllä murrosikäiset pojat sekä kotona että kentällä pitävät elämän itsessään mielenkiintoisena ja ”mukavan” haastavana.

 Minkä koet vapaaehtoistyössä tai sinun roolissasi vapaaehtoisena haasteellisimmaksi?
Haasteita eniten tuo kielikysymykset kommunikaatiossa. Sinimustissakin on useita poikia, joiden kotona puhuttu kieli on jotain muuta kuin suomi. Olen ottanut tämänkin haasteen vastaan ja parannettavaa löytyy mm. toisen kotimaisen kielen käytössä, toisaalta pojilla on hauskaa varsinkin silloin, kun alan ruotsia puhumaan…

Mikä juuri sinun seurassasi on parasta?
 Arvot. ”Enemmän yhdessä” on osuva slogan Interille!

Mikä sinun oma suosikkijoukkueesi on?
En ole oikein koskaan fanittanut jotain tiettyä seuraa intohimoisesti, mutta vastaan mielelläni Huuhkajien ja FC Inter Turun lisäksi Tottenham ja Barcelona.

Mitä terveisiä haluaisit lähettää seuran jäsenille ja muille vapaaehtoisille?
Ollaan ahkeria ja tehdään hommat sinimustasydän sykkien täysillä. Jokainen meistä varmasti löytää tässä seurassa omalle arkirytmilleen sopivimman homman. Vapaamatkustajia on aina, älä anna sen vaikuttaa liikaa omaan tekemiseesi. Annetaan lasten elää myös lasten elämää eikä kohdella heitä pieninä aikuisina. Tämä on minulle tärkeä harrastus, varmasti myös sinullekin.

Lämpimät kiitokset Sakulle korvaamattoman tärkeästä työstäsi koko seuran puolesta!

”Saku tekee työtä täydellä sydämellä. Käyttää valtavasti aikaansa miettimällä poikien treenit, ja muutenkin heidän parastaan. Saku on pojille hyvin luotettava aikuinen. Sakulla on myös mahtava huumori. Huomioi myös perheet ja muut toimihenkilöt.”

”Kannustaa ja on täysin sitoutunut ja isolla sydämellä Interissä.”

– Sakua äänestäneet

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS1274123 - 111225
2.VPS1273221 - 14724
3.HJK1364323 - 131022
4.Ilves1263323 - 131021
5.SJK1263320 - 16421
6.FC Haka1162318 - 16220

7.IFK Mariehamn1134413 - 15-213
8.Gnistan1233614 - 21-712
9.FC Inter1232715 - 23-811
10.AC Oulu1115517 - 23-68
11.FC Lahti111468 - 20-127
12.EIF1113710 - 20-106

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 21181239 - 182125
2.Tampere United1373330 - 121824
3.HJS1163225 - 16921
4.TPV1162317 - 15220
5.P-Iirot1161432 - 201219
6.VJS1145221 - 13817

7.FC Honka1243520 - 21-115
8.EBK1142515 - 28-1314
9.Ilves/21231822 - 31-910
10.Ilves-Kissat1231816 - 37-2110
11.SexyPöxyt11101013 - 39-263

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit