Kesäkuun vapaaehtoinen: Thomas Ingman

FC Interin kuukauden vapaaehtoisten palkitsemiskampanjan kesäkuun palkittu on 2007 sinimustien joukkueenjohtaja Thomas Ingman.

Hei! Kuka olet ja milloin liityit mukaan seuran toimintaan?
– Moikka, olen Thomas Ingman, 45-vuotias kahden urheilevan poikalapsen isä Liedosta. Vuodesta 1996 saakka olen fanittanut Interiä ja itse toimihenkilöksi tulin vasta viime vuoden lokakuussa.

Miksi päätit lähteä mukaan seuran vapaaehtoiseksi?
– Joukkueemme, Sinimustat 07, haki joukkueenjohtajaa, ja ei niin hirveen kauan tarvinnut miettiä edes, kun ajattelin, että no mikä jottei, kokeillaan vuorostaan tätä roolia, toimittuani ennen jalkapallossa huoltajana, valmentajana, kylävastaavana ja nappulavastaavana.

Mikä ja millainen on roolisi seuran vapaaehtoistoimijana?
– Toimin vanhemman poikani, Juliuksen, joukkueessa Sinimustat 07 joukkueenjohtajana, sekä Siniset 07 valmennuksessa Koskisen Sakun kanssa, ja myös joukkueenjohtajana siinä.

Mikä vapaaehtoistyössä tai sinun roolissasi vapaaehtoisena on mielenkiintoisinta ja palkitsevinta?
– Mielenkiintoista on lähes kaikki, jokainen asia johon voi perehtyä, yrittää hoitaa paremmin, oppia lisää ja saada seuralta tukea/koulutusta asioihin. Tietysti aina palkitsevinta on, kun joukkueen pojilta/valmennukselta/toimihenkilöiltä tai vanhemmilta tulee kehua, tai tunne, että on tehnyt asioita hyvin tai parhaansa mukaan.

Minkä koet vapaaehtoistyössä/ sinun roolissasi vapaaehtoisena haasteellisimmaksi?
– Haasteet kohdataan ja ratkotaan, ei ole ylitsepääsemättömiä haasteita. Tietysti tappiot, on se sitten oman joukkueen tai edarin, niin painaa aina mieltä hieman alaspäin.

Mikä sinun oma suosikkijoukkueesi on?
– FC Inter tietysti! Seuraan urheilua paljon, mutta tämä ei ole koskaan vaihtunut.

Mikä juuri sinun seurassasi on parasta?
– Joukkueessamme on erittäin hyvä joukkuehenki, sekä toimihenkilöt tekevät tällä hetkellä huippuduunia joukkueen eteen! Koko FC Interissä on mahtava tekemisen meininki, jossa jokainen tuntee kuuluvansa joukkoon. Valmentajat valmennuspäällikön johdolla kasvattaa koko ajan huikean määrän uusia talentteja ja tulevaisuuden tähtiä. Kaiken kaikkiaan minussa ja Turussa sykkii sinimusta sydän!

Mitä terveisiä haluaisit lähettää seuran jäsenille ja muille vapaaehtoisille?
– Kentälle: Uskokaa unelmiin, nauttikaa ja aina sata jää kentälle! Kentän ulkopuolelle: Tulkaa uudetkin rohkeasti mukaan toimintaan, itse en ole katunut sekuntiakaan! Puhalletaan yhteen hiileen, kuten tähänkin asti!!

Lämpimät kiitokset Thomakselle korvaamattoman tärkeästä työstäsi koko seuran puolesta!

–Selkeä kommunikointi. Järjestää hienosti pakolliset asiat, ja sen lisäksi vielä lisäaktiviteettia ja esimerkiksi jalkapalloaiheisia veikkauksia pojille
–Tekee kaikkensa joukkueen parhaaksi
kiittelivät Thomasta äänestäneet.

 

Kuukauden vapaaehtoiset palkitaan M&M Kuntotalon lahjakortilla ja tuotepalkinnolla.

Sivu päivitetty 08.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS641112 - 7513
2.HJK733112 - 8412
3.KuPS633010 - 6412
4.SJK73319 - 8112
5.FC Haka632110 - 5511
6.Ilves631210 - 9110

7.Gnistan621311 - 13-27
8.IFK Mariehamn62139 - 11-27
9.FC Inter61238 - 11-35
10.FC Lahti61234 - 9-55
11.AC Oulu60339 - 12-33
12.EIF60245 - 10-52

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2651025 - 121316
2.Tampere United741215 - 6913
3.P-Iirot641115 - 9613
4.VJS732217 - 10711
5.HJS632114 - 9511
6.TPV732210 - 9111

7.EBK632112 - 12011
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka60248 - 15-72
11.SexyPöxyt60065 - 23-180

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit