Kennedy ei ollut tyytyväinen kauteen
Veikkausliigakausi 2010 ei mennyt ihan Interin suunnitelmien mukaan. Joukkue asetti ennen kauden alkua tavoitteeksi mitalin ja sitä kautta paikan Euro-kentille. Kumpikaan näistä ei täyttynyt, joten kausi oli seitsemän Veikkausliigamaalia tehneelle Kennedy Nwangangalle pettymys.
-Tavoittelimme paikkaa Euro-kentillä, mutta emme saavuttaneet sitä. Tämän valossa kausi oli siis pettymys, sanoi Kennedy Honka-pelin jälkeen.
Suurimmaksi syyksi epäonnistuneeseen kauteen Kennedy näki vaisun kevään ja loukkaantumiset, mitkä eivät jättäneet joukkuetta rauhaan missään vaiheessa kautta.
-Keväällä peli ei kulkenut ja myös elokuussa oli meillä synkkä jakso. Näiden aikana mitalisijat karkasivat liian kauas. Kärsimme myös loukkaantumisista. Kun saimme pelaajat kuntoon, niin saimme pelin jälleen kulkemaan. Kahden viimeisen kuukauden pelaamiseen pitää olla tyytyväinen. Pelasimme kaksi viimeistä kuukautta ilman tappiota, muistutti Kennedy.
Elokuussa 20 vuotta täyttänyt Kennedy pelasi tällä kaudella kaikkiaan 22 Veikkausliigaottelua. Maaleja näissä otteluissa syntyi jo mainittu seitsemän.
Sivu päivitetty 24.10.2010