Katsomo- ja lippuinfo Turun derbyyn
Anniskelukatsomo
A- ja B-lohkojen sisäänkäyntien välinen rajattu katsomoalue on saanut täksi kaudeksi anniskeluluvat. Lupa mahdollistaa kolmannen kerroksen St. Patricks ‘s Pubista ostettujen juomien viemisen katsomoon. Anniskelukatsomon alueelle on myynnissä ainoastaan aikuisten lippuja, sillä alue on K18.
Seurakorttikatsomo
Seurassa nähdään tärkeänä myös lapsiperheiden, lasten ja nuorten viihtyvyys Veikkausliiga-otteluiden aikana. Tätä silmällä pitäen seuran omien juniorien seurakorttikatsomo siirretään tulevalla kaudella F-lohkoon, jossa on tarkoitus mahdollistaa myös perheen pienemmille sopiva katsomokokemus.
Pääkatsomon F-lohkon päähän siirtyy myös lasten leikkipaikka, Mehukatti lastenaitio.
Kannattajakatsomot
FC Interin kannattajakatsomo on myös tällä kaudella pääkatsomon A-lohkon laidassa, anniskelukatsomon vieressä.
TPS:n kannattajien katsomo on Interin isännöimässä paikallisottelussa aiemmin ilmoitetusta poiketen Olympiakatsomon J-lohkossa.
Olympiakatsomo
Tällä kaudella myös Olympiakatsomo on auki kaikissa FC Interin kotiotteluissa. Olympiakatsomoa palvelee myyntiteltta katsomon takana.
Pyörätuolipaikat
Pääkatsomon E- ja F-lohkojen välille on rakennettu uusi pyörätuolitasanne, johon pääsee F-lohkon sisäänkäynnistä. FC Interin kotiotteluissa saattaja pääsee ilmaiseksi otteluun samalla lipulla.
Lipunmyynti
Lippujen hinnat Veritas Stadionin lipunmyynnistä ostettuna: aikuiset 18 €, lapset (7-16 -vuotiaat) 9 €, opiskelijat ja eläkeläiset 13 €. Liput ennakkoon jopa 4 euroa edullisemmin Ticketmasterin myyntipisteistä ja
www.ticketmaster.fi/event/fc-inter-tps-lippuja/219257.
Stadionin lipunmyyntipiste on auki perjantaina klo 15-18 ja pelipäivänä klo 11 alkaen.
VIP-liput
VIP-ravintolassa syöt ja juot ennen ottelun alkua sekä seuraat peliä katsomon parhailta paikoilta, lämmitetyiltä ja pehmustetuilta penkeiltä. VIP-ravintola aukeaa tuntia ennen ottelun alkua. VIP-liput 88 €/kpl (sis. alv 24%).
Tiedustelut ja varaukset: Jenna Dietrich, p. 0400 339 974 ja jenna.dietrich@fcinter.fi
Kausikortit
Kaikki 10.4. mennessä tilatut tavalliset kausikortit on postitettu. Sen sijaan Olympiakausari-kampanjan kausikortit tulevat painosta vasta tällä viikolla, joten ne eivät ehdi perille postin kuljettamina ennen lauantain ottelua. Tilatut Olympiakausarit voi noutaa stadionin lipunmyyntipisteestä erilliseltä Olympiakausari-luukulta perjantaina klo 15-18 ja pelipäivänä klo 11 alkaen.
Median akkreditoituminen
Median edustajille varattu lehdistötila sijaitsee Veritas Stadionin katutasossa ja sinne kulku tapahtuu tällä kaudella pääkatsomon VIP-sisäänkäynnistä. Median työtasolliset katsomopaikat ovat B- ja C- lohkojen yläosassa. Median edustajia pyydetään hakemaan akkreditointia etukäteen lomakkeella osoitteessa
www.lyyti.in/media-akkre
Sivu päivitetty 08.04.2024