Katsaus reservijoukkueen sekä A- ja B-junioreiden alkukauteen

FC Interin reservijoukkueen ja A-junioreiden päävalmentaja Tomi Kivikoski kertoo oman summauksensa joukkueidensa alkukausista. Reservijoukkue on 12 joukkueen Kolmosen lohkossaan keskikastissa, kun seitsemän ottelua ovat tuoneet sarjataulukkoon kymmenen sarjapistettä.

A-juniorit ovat SM-sarjassaan sijalla 13, kun sarjassa on joukkueita 20. Viidestä ottelusta on irronnut seitsemän sarjapistettä.

– Meitä on leimannut kummassakin sarjassa henkilökohtaiset virheet. Joukkueena peli on toiminut ihan ok hyvin. Karkeita henkilökohtasia virheitä tulee liikaa. Ahvenanmaalla meille niitä tuli neljä, ja jokainen niistä päättyi maaliin.

Tortaina JyTyä vastaan Interin reservijoukkue sai kuitenkin ehjän esityksen. Ottelu päättyi sinimustien 2-0-voittoon.

– Eilen ei tullut ensimmäistäkään virhettä, mikä olisi johtanut maalitilanteeseen. Siinä me onnistuimme. Syöttötyöskentely olisi voinut olla kokonaisuudessa parempaa, mutta oli ansaittu voitto. Peltosen Jesse JyTyn maalissa piti heitä pystyssä lopussa. Hyvä peli kaikin puolin.

– Voitto oli meille äärettömän tärkeä. Meillä on kymmenen pistettä kasassa ja JyTyllä on nolla. Pääsemme hyvistä asetelmista neljän viimeisen alkusarjapelin kimppuun. Oppimisprosessi on hyvässä käynnissä, Kivikoski iloitsee.

Interin ryhmä on Kolmoseen todella nuori. Pelaajat ovat pääosin 2001-2003 syntyneitä, jotka koko ajan kasvavat paremmin ja paremmin aikuisten peleihin. Tolppien välissä on nähty vielä nuorempia kavereita.

– FC Ålandia vastaan meillä oli maalissa 2006 syntynyt Tino Kangasaho. Hän pelasi myös A-junnujen viimeisen pelin HJK:ta vastaan ja avaa myös lauantaina FC Kontua vastaan.

– Kaveri on rohkea avaamaan peliä ja hän uskaltaa antaa myös puolustuslinjalle palautetta, Kivikoski kehuu.

Kokonaisuudessaan hän on tyytyväinen joukkueidensa alkukausiin, ja korostaa, että töitä ollaan tehty nimenomaan joukkueena.

– Meillä on hyvä yhtenäinen ryhmä ja oma tapa tehdä juttuja kumpaankin suuntaan.

– Olemme olleet peleissä hyvin mukana ja tehneet sellaisia juttuja, mitä haluttukin, mutta lähes aina jäänyt vähän jossiteltavaa. Virheet ovat kääntäneet tiettyjä otteluita.

Kivikosken mukaan peliaikaa on osattu jakaa fiksusti pelaajille ja kaikki ovat päässeet näyttämään kykynsä. Joukkueiden yhteisessä nimilistassa on noin 30 nimeä. Rosteri täydentyi muutama viikko sitten kahdella nuorella australialaispelaajalla.

Daniel Baggio on syntynyt vuonna 2000 ja Michael Pochi vuonna 1998. He ovat olleet nyt kolmisen viikkoa mukana karanteeniensa jälkeen. Baggio on pelannut puolitoista peliä ja Pochi on vasta kuntouttanut itseään. Hänen pitäisi olla parin viikon päästä kunnossa, kokenut valmentaja kertoo.

B-junioreilla haastava alkukausi

Interin B-junioreiden peli ei ole lähtenyt vielä täysin lentoon. 20 joukkueen SM-sarjassa Eetu Kaipion päävalmentama ryhmä on sijalla 17. Yhdeksän ottelua ovat tuoneet sarjapisteitä neljä. Kaikki neljä pistettä ovat viimeisistä kolmesta ottelusta, joten valoa on tunnelin päässä.

– Haastava alkukausi tiedettiin jo etukäteen ryhmäharjoittelukiellon ynnä muiden vuoksi, mutta yhdessä päätettiin, että emme mene sen taakse. Taktinen harjoittelu oli talvella vähäistä, mikä näkyy vielä. Tuntosarvet herkkinä olemme katsoneet, mitä pitää muuttaa ja kokeilla toisin. Muutimme pelimuotomme aika nopeasti muutaman pelin jälkeen, Kaipio kertoo.

– Pelaajien työmoraali ja spiritti on säilynyt hyvin. Me emme luovuta. Pitkä pelaamattomuus näkyy vielä tilannekovuudessa, mikä on vielä vähän varovaista ja fyysinen pelikunto ei ole kaikilla vielä parhaimmillaan, Kaipio jatkaa.

Edeltävät pelit olivat nousujohteisia. Kaipio uskoo, että lisää on tulossa seuraavien viikkojen aikana.

– Olemme yhdessä päättäneet, että suunta on eteenpäin. Kovan alkukauden jälkeen meille on tulossa enemmän keskikastin ja häntäpään joukkueita vastaan. Nyt meidän pitää alkaa napsimaan niitä pisteitä. Lähtökohtaisesti olemme monessa tulevassa pelissä mielestäni ennakkosuosikkeja, vaikka se ei sarjataulukosta välttämättä siltä näyttäiskään.

Päävalmentaja heittää ilmoille reseptin, jolla sinimustien tuloskunto saadaan mahdollisesti nousuun.

– Meidän pitää pystyä merkkaamaan paremmin vastustajia ja blokkaamaan laukauksia. Lisäksi meidän pitää puolustaa yhtenäisesti koko joukkueena tiiviimmin. Välillä hyökkäämme liian innokkaasti. Maalejahan me olemme tehneet ihan hyvän määrän (19), mutta vastapainoksi olemme päästäneetkin ihan hirveän määrän (34) maaleja. Tämä kertoo sellaisesta yli-innokkuudesta hyökkäämiseen. Se pitää tiedostaa hyökätessä, että pallon menettäessä pitää löytyä valmius myös puolustaa, Kaipio painottaa.

Joukkueiden seuraavat ottelut:
P17 SM La 14.18 klo 16.00 Ilves – FC Inter, Kaukajärvi
P20 SM La 07.08 klo 14.15 FC Inter – FC Kontu, Turku Energia Areena
Kolmonen Ke 11.08 klo 19.30 FC Inter – VG-62, Turku Energia Areena

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Ilves952219 - 10917
2.KuPS844013 - 7616
3.VPS851215 - 11416
4.HJK1044215 - 11416
5.SJK843112 - 9315
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan822411 - 14-38
9.FC Lahti71335 - 10-56
10.FC Inter81259 - 17-85
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF70346 - 11-53

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS833218 - 11712

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat71069 - 29-203
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit