Juoksuvoimainen Seth Saarinen Interin puolustuslinjaan

FC Inter on solminut kauden 2027 loppuun asti kestävän pelaajasopimuksen 24-vuotiaan Seth Saarisen kanssa. Laitapuolustaja palaa Veikkausliigaan hollantilaisesta De Graafschapista.

Viime vuonna Veikkausliigan mestaruuden Kuopion Palloseuran kanssa voittanut Saarinen siirtyi talven siirtoikkunassa De Graafschapin riveihin ja pelasi kevätkaudella viidessä kilpailullisessa ottelussa. FC Interin kiinnostuksen myötä hollantilaisseura suostui kuitenkin luopumaan pelaajasta nyt pysyvästi.

HJK:n kasvatti teki läpimurron Veikkausliigassa Hakan riveissä ja pelasi Valkeakoskella kolme vuotta ennen kahta menestyksekästä KuPS-kautta. Kaikkiaan laitapuolustajalle on kertynyt otteluita Veikkausliigassa jo 102.

Interin päävalmentaja Vesa Vasara kertoo, että joukkueeseen on kaivattu keväästä asti lisää laitapuolustajia:

– Sen jälkeen kun Legbo siirrettiin hyökkäävämpään rooliin, meillä on ollut vajausta laitapakkiosastolla. Seth on ollut jo aiemminkin meidän listalla, ja onneksi siirto onnistui nyt tähän kohtaan. Saadaan hyvä suomalainen pelaaja kilpailemaan laitapuolustajan tontista.

– Seth on hyökkäysorientoitunut laitapuolustaja, joka jaksaa juosta paljon ja sopii sillä tavalla hyvin pelitapaan. Varmasti on asioita, mitä meidän pitää saada paremmaksikin, mutta hän on osoittanut, että pärjää hyvin Veikkausliigassa. Olen todella tyytyväinen, että saatiin hänet meille, Vesku kuvailee.

Sivu päivitetty 31.07.2025

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit