FC Interin päävalmentaja Job Dragtsma oli erityisen pettynyt Interin ensimmäisen jakson pelaamiseen perjantaisessa VPS-ottelussa. Hollantilaisen mukaan toisella jaksolla pelin taso sitten nousi.

– Aloitimme pelin huonosti. Emme pelanneet tarpeeksi aggressiivisesti, eikä sillä tavalla pysty voittamaan pelejä tässä sarjassa. Toisella jaksolla tulimme vahvemmin mukaan peliin, mutta koko kauden vaivannut perisynti, eli maalinteko tökki jälleen, harmitteli Dragtsma.

Dragtsman mukaan onnikin hylkäsi Interin perjantain ottelussa. Tällä viittasi VPS:n voittomaaliin, joka painui maalin ristikon kautta. Interin vastaavassa tilanteessa pallon pomppasi ristikosta maan kautta takaisin kentälle.

– Mielestäni VPS oli onnekkaampi tänään. Meillä oli vastaavanlainen tilanne, mistä he tekivät voittomaalinsa kymmenen minuuttia aikaisemmin. Gnabouyoun hieno laukaus kimposi kuitenkin ristikosta takaisin kentälle, harmitteli Dragtsma.

Sivu päivitetty 20.09.2013

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit