Janina Anderssonin veikkaus torstain tulokseksi: 3-0

Torstain Inter-VPS -ottelussa pelataan jälleen kauden ensimmäisissä otteluissa tutuksi tullutta Julkkistulosvetoa. Veikkauksen ja Veikkausliiga-seurojen yhteistyössä järjestämän Julkkistulosvedon ideana on, että seurat kutsuvat kuhunkin otteluunsa vieraan, joka veikkaa ottelun lopputulosta. Julkkistulosvedon panos on 20 euroa ja mahdolliset tuotot käytetään kunkin Veikkausliigaseuran valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen.

FC Interin tukikohde on Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikan syöpäosasto, jonka hyväksi ei ikävä kyllä ole toistaiseksi kertynyt lahjoitettavaa, sillä kahden ensimmäisen ottelun tulosvetoveikkaukset eivät ole osuneet kohdilleen. Inter-VPS -ottelussa oikeaan lopputulokseen yrittää osua Janina Andersson.

Janina Andersson toimi neljä kautta Vihreän liiton kansanedustajana vuosina 1995-2011. Tänä keväänä hän jätti vapaaehtoisesti eduskunnan ja aloitti työt yhteiskuntavastuuasiantuntijana Perjantai Markkinointiviestinnässä. Janina Andersson on tuttu näky Veritas Stadionin katsomossa ja jalkapallo on vahvasti mukana elämässä myös lasten jalkapalloharrastuksen myötä.

Inter-VPS -ottelun lopputulokseksi Andersson veikkaa lukemia 3-0. Maalintekijäveikkausta udellessa Andersson sanoo, ettei maalintekijällä ole niinkään väliä – hän arvostaa syöttäjää enemmän. Andersson kertookin, että hänen mielestään jalkapallossa tärkeintä on hieno syöttöpeli ja juuri siihen Interkin jokaisessa ottelussa pysrkii.

Hienojen syöttöjen lisäksi Andersson odottaa näkevänsä edellisen vieraan Jethro Rostedtin tavoin hienoja torjuntoja. Andersson nimeääkin Magnus Bahnen suosikkipelaajakseen Interissä. Torstaina klo 18.30 alkaen nähdään onnistuuko Bahne säilyttämään nollan ja onnistuuko Interin hyökkäys maalinteossa yhtä tehokkaasti, kuin Andersson veikkaa.

Sivu päivitetty 17.05.2011

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit