Interin Street Futis -ilta Varissuolla oli menestys

Inter järjesti kaikille nuorille avoimen Street Futis -illan Varissuon Pelttarin kentällä perjantaina 24.9. Illan aikana yli 60 nuorta osallistui vapaamuotoiseen katujalkapalloturnaukseen ja vietti aikaa kentällä jalkapallon parissa aikuisten valvomassa tapahtumassa. Tapahtumalla Inter pyrki aktivoimaan alueen nuoria liikunnan ja harrastamisen pariin.

Street Futis -illassa koottiin pienpelijoukkueet alueen nuorista ja pelattiin koko illan kestänyt turnaus. Pelailua säesti nuorten itse valitsema musiikki ammattimaisista äänentoistolaitteista. Paikalla oli Interin ammattitaitoisia ohjaajia, junioripelaajia sekä musiikkia, pientä purtavaa, turnaus ja erilaisia kisoja. Pienpeliturnauksen voittajat palkittiin mitaleilla.

– Matalan kynnyksen liikuntatoiminnalle on useilla Turun alueilla selkeä tilaus – nyt korona-ajankin takia. Monella etenkin maahanmuuttajataustaisella nuorella vakituisen harrastamisen aloittamiseen tai uudelleen aloittamiseen on erilaisia esteitä ja kynnyksiä. Onkin tärkeää, että laji ja seura ovat kohdattavissa niillä paikoilla, joissa nuoret viettävät muutenkin aikaa. Paras palaute perjantaina oli yhdeltä tytöltä tullut kysymys, että tuleehan näitä Street Futis -iltoja vielä lisää – edes ensi vuonna, iloitsee illan organisoinnista vastannut junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

Vuonna 2019 julkaistun lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen LIITU-tutkimuksen mukaan neljä viidestä urheiluharrastuksen lopettaneesta nuoresta halusikin aloittaa harrastuksen uudelleen. Liikuntaan liittyvien esteiden määrä lisääntyi iän karttuessa ja esteiden joukossa oli useita ulkoisia esteitä, kuten kiinnostavan liikuntalajin ohjauksen ja kotia lähellä olevien liikuntapaikkojen puute sekä liikunnan kalleus. Tytöt raportoivat enemmän ja yleisemmin esteitä kuin pojat.

– Kaikille avoin katujalkapalloilta Varissuolla oli selkeä menestys. Nuoret pelasivat koko täyden kahden tunnin ajan turnausta, osa kikkaili kentällä, vietti keskenään turvallisesti aikaa ja osa halusi vain jutella aikuisten kanssa. Uskomme, että muistutimme tällä tapahtumalla, kuinka hauskaa jalkapallon parissa vietetty aika voi olla. Siitä ehkä poikii jatkossa pelaajia tai ainakin kannattajia seuraan, kertovat tapahtumassa ohjaajina toimineet Interin valmentajat Merdan Mahmud ja Issa Najjar.

Street Futiksen järjestelyt toimivat mainiosti hieman sateisesta säästä huolimatta. Tapahtumajärjestäjäyritys Rajupaja Oy toimitti Pelttarin kentälle kaukalon ja äänentoistotekniikan. Valmennuksen lisäksi paikalla oli Interin muitakin aktiivisia vapaaehtoisia, kuten huoltaja Ville Törnqvist ja seuran psykologi Nina Forsten-Lindman, sekä junioripelaajat Idris Moussa ja Younes Kuchey.

Toiminta liittyy paitsi Interin InterAction-yhteiskuntavastuutoimintaan, myös Palloliiton rahoittamaan Kotoutumisen edistäminen seuratoiminnassa (KES) 2 -jatkohankkeeseen, jossa Inter on mukana. Hankkeessa vahvistetaan maahanmuuttajataustaisten pelaajien osallisuutta seuratoiminnassa, kehitetään erilaisia tukimuotoja sekä ratkotaan arjen haasteita ja järjestetään avointa toimintaa.

– Viime vuonna järjestimme vähän vastaavan yöfutistapahtuman. Kun konsepti on osoittautunut näin onnistuneeksi, tulemme varmasti järjestämään vastaavia avoimia katujalkapallotapahtumia myös jatkossa ja muissakin kaupunginosissa. Ensi kesäksi on suunnitteilla säännöllinen toiminta joillekin alueille, hankkeesta vastaava Eveliina Hulkkonen lupaa.

Lue lisää KES-hanke Palloliiton sivuilta

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa – LIITU-tutkimuksen tuloksia

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS751114 - 8616
2.SJK843112 - 9315
3.Ilves741215 - 9613
4.KuPS633010 - 6412
5.HJK833213 - 10312
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan621311 - 13-27
9.FC Inter71249 - 14-55
10.FC Lahti61234 - 9-55
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF60245 - 10-52

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot751126 - 91716
2.FC Inter 2651025 - 121316
3.Tampere United741215 - 6913
4.VJS833218 - 11712
5.HJS733115 - 10512
6.TPV732210 - 9111

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka712411 - 15-45
10.Ilves-Kissat61058 - 23-153
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit