Interin perustaja ja kunniapuheenjohtaja Stefan Håkans palkittiin liikunnan kultaisella ansioristillä

FC Interin perustaja ja nykyinen kunniapuheenjohtaja Stefan Håkans on saanut merkittävän tunnustuksen suomalaisen liikunnan ja urheilun hyväksi tekemästään työstä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hänelle liikunnan kultaisen ansioristin, joka on yksi korkeimmista liikunta-alan huomionosoituksista Suomessa. Kultainen ansioristi myönnetään pitkäaikaisesta valtakunnallisesta sekä kansainvälisestä toiminnasta liikuntakulttuurin hyväksi.
Håkans perusti FC Interin vuonna 1990, ja hänen johdollaan seura on noussut merkittäväksi toimijaksi suomalaisessa jalkapallossa. Hänen panoksensa ei rajoitu pelkästään seuran menestykseen, vaan hän on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä suomalaista urheilukulttuuria laajemmin.
Liikunnan kultainen ansioristi myönnetään henkilöille, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä ja merkittävää työtä liikunnan ja urheilun edistämiseksi Suomessa. Håkansin saama tunnustus korostaa hänen sitoutumistaan ja vaikutustaan suomalaisen urheilun kehittämiseen.
– Tämä on tietysti suuri kunnia ja kunnianosoitus, jonka otan nöyrästi ja kiitollisena vastaan. Olen aina tehnyt tätä nuorten hyväksi, ja näiden vuosien aikana olen saanut lukemattoman paljon arvokkaita hetkiä ja kokemuksia. Tämä tunnustus on hieno osoitus siitä, että työlläni on ollut myös laajempaa vaikutusta. Suuret kiitokset, Håkans kiittelee iloisesti yllättyneenä ansioristin myöntämisestä kuullessaan.


Tänä vuonna opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi yhteensä 194 ansioitunutta henkilöä liikunnan ja urheilun ansiomerkeillä. Näiden tunnustusten tarkoituksena on arvostaa ja tuoda esiin henkilöitä, jotka ovat edistäneet suomalaista liikuntaa ja urheilua eri tasoilla.
Håkansin lisäksi myös pitkään FC Interin toiminnassa mukana olleet Pasi Hyvätti ja Jani Meriläinen saivat liikunnan ansiomitalin kullatuin ristein sekä Inter-legendat Paavo Korppi ja Matti Raho ansiomitalit.
Ansiomerkit myönnetään urheiluseurojen ja lajiliittojen ehdotusten perusteella, ja ne jaetaan perinteisesti 26. helmikuuta, joka on suomalaisen liikuntakasvatuksen uranuurtajan Ivar Wilskmanin syntymäpäivä. Liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristejä ja -mitaleja on jaettu jo vuodesta 1947 lähtien.
Sivu päivitetty 27.02.2025