Interin oma perhefutis käynnistyy 1.8.


Perhefutis kaikkein pienimmille Inter-perheen jäsenille käynnistyy heti elokuun alussa lauantaiaamuisin. Perhefutis tarjoaa helpon, turvallisen ja säännöllisen tavan tutustua liikuntaan ja jalkapalloon yhdessä aikuisen ja lapsen kanssa. Tärkein tavoite onkin lisätä pikkulapsiperheiden liikkumisen riemua irrallaan arjen kiireistä.

Interin perhefutis on tarkoitettu 2–5-vuotiaille lapsille – tytöille ja pojille. Lapsen kanssa toimintaan voi ilmoittautua äiti, isä, mummo, pappa tai kuka tahansa muu tuttu ja turvallinen aikuinen. Aikuisilta eikä lapsilta vaadita aiempaa tietoa tai kokemusta jalkapallosta, vaan mukaan ovat tervetulleita kaikki.

Harjoitteista vastaavat Interin perhefutikseen erityisesti koulutetut valmentajat, joten lapsen mukana tulevan aikuisen tärkeimmäksi tehtäväksi jää olla tuttuna tukena pienelle palloilijan alulle. Päävetäjänä kentällä toimii kokenut ja erityisesti pienten lasten keskuudessa pidetty valmentaja Doan Mirel.

– Perhefutiksen ideana on oppia nauttimaan yhdessä liikkumisesta leikinomaisesti, ei missään nimessä aloittaa tavoitteellista treenaamista. Samalla se on kuitenkin mainio tapa tutustua ryhmässä liikkumiseen, jalkapalloon ja tietysti Inter-perheeseemme, korostaa Doan Mirel.

– Interin jäsenmäärä on ollut mukavassa kasvussa viimeiset vuodet. Tavoitteenamme seurassa on edelleen avata toimintaa yhä useammalle, ja nyt alkava perhefutis on jo pidempään toivottu lisä tälle, iloitsee junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

Alun perin Interin perhefutiksen piti alkaa jo huhtikuussa, mutta koronaepidemia siirsi aloitusta myöhemmäksi. Jatkossakin koronan edellyttämiä rajoituksia otetaan perhefutistoiminnan järjestämisessä huomioon.

Elokuusta lähtien perhefutistapahtumia on kymmenenä lauantaiaamuna klo 9–10 Kupittaa 2 -tekonurmikentällä aina 17.10. asti (pois lukien 22.8. ja 3.10.). Mukaan perhefutistapahtumiin tarvitsee varata säänmukaiset urheilulliset vaatteet, vesipullo – ja tietysti iloinen mieli.

Hinta koko kymmenen kerran jaksolle on 75 euroa. Maksu sisältää ohjauksen, Interin treenipaidat lapselle ja aikuiselle, korttelipelipassin ja vakuutuksen lapselle.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

Ilmoittaudu mukaan Interin perhefutikseen

Lue lisää perhefutiksesta

Lisätietoja:

Junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen, eveliina.hulkkonen@fcinter.fi, 045 881 0681

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS751114 - 8616
2.SJK843112 - 9315
3.Ilves741215 - 9613
4.KuPS633010 - 6412
5.HJK833213 - 10312
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan621311 - 13-27
9.FC Inter71249 - 14-55
10.FC Lahti61234 - 9-55
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF60245 - 10-52

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot751126 - 91716
2.FC Inter 2651025 - 121316
3.Tampere United741215 - 6913
4.VJS833218 - 11712
5.HJS733115 - 10512
6.TPV732210 - 9111

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka712411 - 15-45
10.Ilves-Kissat61058 - 23-153
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit