Interin lauantaihaaste on Kuopion Palloseura

Inter saa lauantaina vieraita Veikkausliigan kärkipäästä, kun kakkosena lymyilevä Kuopion Palloseura saapuu Veritas Stadionille kylään. KuPS:an tilanne on sarjan mestaruustaistelussa jännittävä, sillä se on tasapisteissä kaksikon FC Honka ja HJK kanssa. Kerrottakoon, että turkulaisiin nähden tuo kaula on 15 pistettä, ja tätä lähdetään nyt kaventamaaan.

Viime aikoina europelien rasittama kuopiolaisryhmä ei ole yltänyt kotimaassa maksimaaliseen suoritukseen, kun viiden edellisen ottelun pistesaldo on heille vaatimattomat seitsemän pistettä. Viime kierroksella keltapaidat kärsivät tappion SJK:n vieraana.

KuPS kiinnitti siirtoikkunan aikana riveihinsä Interiläisille tutun Filip Valencicin. 3o vuoden ikään tulleen slovenialaisvasurin alku on ollut liigassa varovainen, kun maaliverkot eivät ole vielä ennen tätä manailua kiristyneet. Myös nuori Jaakko Oksanen siirtyi Kuopioon kesän siirtoikkunassa Brentfordista.

Vierailijoiden hyökkäyksen kärkinimi Tim Väyrynen on mies, joka täytyy pitää kaukana boksista. Kokenut hyökkääjä on iskenyt Simo Valakarin alaisuudessa liigassa jo kympin täyteen.

Interin Matias Tamminen odottaa lauantaista kovaa koitosta.

– KuPS taistelee mestaruudesta ja tulevat Turkuun tappio alla, joten ovat varmasti nälkäisellä päällä, mutta myös me taistellaan ylemmän loppusarjan paikasta. Pisteet ovat meille ihan yhtä tärkeät, eli lähdetään täysin voitto silmissä, romuluinen Tamminen povaa.

Voiton reseptiin hän kertoo pari pientä väliaskelta.

– Joukkueen pitää olla todella yhtenäinen, jos halutaan saada täysi pistepotti sekä maalipaikoissa täytyy olla paljon terävämpi kuin viime otteluissa.

 

– Täytyy käyttää omat maalipaikkamme paremmin ja pystyä olemaan pallollisena parempia jotta tasaisuus löytyisi, Tamminen summaa.
 Hän on pelannut kauden aikana käytännössä kolmea eri pelipaikkaa, kun tutuksi ovat tulleet kärkimiehen, oikean laitahyökkääjän sekä oikean wingbackin pelipaikat. Liigassa “tehot” 3+3 iskenyt nuori mies ei kerro suoraan, missä päin viheriötä mieluiten pelaisi.

 
– Kaikki paikat käyvät mulle oikein hyvin. Tärkeintä on, että pääsee pelaamaan ja sitä kautta kehittymään.

Hän ei ole asettanut loppukauteen maalitavoitetta, mutta selvää on, että hän haluaa jättää itsestään jäljen.
– Loppukauden tavoite on auttaa omalla tekemisellä joukkuetta mahdollisimman paljon ja olla terävämpi viimeisissä ratkaisuissa, jonka kautta saisi lisää tehoja, Tamminen heittää.

  

FC Inter – KuPS lauantaina Veritas Stadionilla klo 17.00. Ottelu on yksi kauden InterAction -teemaotteluista. Tällä kertaa päästään tutustumaan FC Interin Powerchair -sähköpyörätuolijalkapallojoukkueeseen.

  

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit