Interin eurotaival katkesi selvään tappioon Kosovossa

 

FC Drita oli tyly isäntä tiistai-iltana FC Interille. Kosovolaisjoukkue päihitti punaisissa pelanneen turkulaisryhmän maalein 3-0. Tämä tarkoittaa sitä, että Drita jatkaa Konferenssiliigan 2. karsintakierrokselle yhteismaalein 3-1 ja Interin pelit jatkuvat vain kotimaan kentillä.

Drita otti oikeastaan ottelutapahtumat heti haltuun, kun Veikkausliigastakin tuttu Marko Simonovski venytti maaliverkkoja jo toisella peliminuutilla. Drita murtautui vasemmasta laidasta keskityspaikalle vietyään kaksintaistelun nimiinsä ja toimitti pallon kohtalokkaasti boksiin. Maali toimi Interille tietynlaisena herätyksenä ja joukkue alkoi rohkeammin pelata omaa peliään.

Puoliajoista juuri ensimmäinen oli Interiltä parempi. Joukkue pääsi edes vähän paikoille ja sai oman hallintajaksonsa takaiskun jälkeen. Toinen puoliaika meni selkeämmin kotijoukkueen nimiin. Peli muuttui kahden aikaisen lisämaalin myötä Interille todella hankalaksi. Arbnor Muja iski Dritan toisen ja kolmannen maalin minuuteilla 49. ja 51.

Inter oli yhteismaaleissa täten pitkään kahden maalin takaa-ajoasemassa, mutta kiri ei lähtenyt toden teolla käyntiin. Lopussa vierailijat yrittivät nostaa lisää miehiä ylös, mutta tämä avasi lähinnä vaaranpaikkoja enemmän toiseen päähän. Maalilukemien lisäksi myös korutonta kuvaa tilastoista kertovat maalintekoyritykset, jotka menivät kotijoukkueen nimiin 15-4.

Drita otti ansaitun voiton äänekkään kotiyleisönsä edessä. Katsojia oli yhteensä 3865, joista kourallinen oli Turusta saapuneista Inter-kannattajia. Lopputulos oli pettymys luonnollisesti kaikille. Keskikenttäpelaaja Tommi Jyry harmitteli nähtyä esitystä hetki loppuvihellyksen jälkeen.

– He eivät olleet muuttaneet radikaalisti pelaamistaan. Tiesimme, että he tulevat alkuun kovaa, kuten Turussa toisella jaksolla. Valitettavasti peli ratkesi niihin maaleihin. Tällä tasolla ei ansaitse voittaa, jos nukkuu noin pahasti molempien puoliaikojen alussa. Avausmaali oli esimerkiksi koko joukkueelta huonoa puolustamista. Emme saaneet kunnon takaa-ajoa aikaiseksi. Olisi pitänyt pystyä luomaan enemmän paikkoja. Tällä tasolla pelit ratkeavat monesti virheisiin, ja niin kävi tänäänkin. Voi sanoa, että pidimme hyvin palloa, mutta se ei tarkoita, että puhtaita papereita voisi antaa mistään. He tekivät maalit, joilla futismatsit voitetaan, Jyry manaili.

Myös päävalmentaja Miguel Grau myönsi, että voitto meni oikeaan osoitteeseen.

– Onnittelut Dritalle. He pelasivat todella hyvin etenkin jaksojen alussa. Emme näyttäneet tänään parastamme ja tulos on meille tuskallinen. Vastustaja oli tänään meitä parempi. Meidän pitää nyt herätä ja kääntää katseemme eteenpäin, kun pelit jatkuvat Veikkausliigassa ja Suomen Cupissa, Grau summasi lakonisesti.

 

Sivu päivitetty 07.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS641112 - 7513
2.HJK733112 - 8412
3.KuPS633010 - 6412
4.SJK73319 - 8112
5.FC Haka632110 - 5511
6.Ilves631210 - 9110

7.Gnistan621311 - 13-27
8.IFK Mariehamn62139 - 11-27
9.FC Inter61238 - 11-35
10.FC Lahti61234 - 9-55
11.AC Oulu60339 - 12-33
12.EIF60245 - 10-52

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2651025 - 121316
2.Tampere United741215 - 6913
3.P-Iirot641115 - 9613
4.VJS732217 - 10711
5.HJS632114 - 9511
6.TPV732210 - 9111

7.EBK632112 - 12011
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka60248 - 15-72
11.SexyPöxyt60065 - 23-180

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit