Inter tasapeliin U19-maajoukkueen kanssa

Joonas Lepistö viimeisteli Interin maalin. (Kuva: Tara Jaakkola)

 

Inter kohtasi keskipäivän harjoitusottelussa EM-jatkokarsintoihin valmistautuvan Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen. Eerikkilän jalkapallohallissa pelattu ottelu päättyi ensimmäisen puoliajan maaleilla 1-1-tasalukemiin.

Interin päävalmentaja Miguel Grau oli päättänyt vastata nuoren vastustajan kokoonpanoon myös nuorella ryhmällä. Keski-iältään vain 20-vuotiaan Interin avauskokoonpanon nestorit olivat 26-vuotias Matias Ojala ja kolme vuotta nuorempi Joonas Lepistö. Puolustuspäästä ainoana 20 ikävuoden rajapyykin oli ylittänyt oikeana laitapuolustajana pelannut Juho Hyvärinen.

Ottelun alkupuoliskolla Inter liikutti palloa hyvin, mutta kunnolliset maalipaikat jäivät vähiin. U19-maajoukkue olikin ensimmäisenä maalinteossa onnistunut ryhmä, kun avausjaksosta oli pelattu puolet. Niilo Saarikivi pääsi katkomaan syötön vasemmalla laidalla ja Kai Meriluoto sai rauhassa puskea Saarikiven keskityksen maaliin.

Interin tasoitus syntyi hyvän kuvion päätteeksi 41. minuutilla. Vasemmassa laidassa pelannut Matias Ojala siirsi pallon päätyrajaa kohti juosseelle Noah Nurmelle. Tämän onnistui keskittää pallo maalin edustalle, jossa Juho Hyvärinen puski pallon Joonas Lepistölle täysin vapaaseen tekopaikkaan. Lepistö käytti tilaisuuden hyväkseen ja viimeisteli ensimmäisen maalinsa Inter-paidassa.

Interin kokeneempia maalivahteja Walter Viitalaa ja Matias Riikosta odotetaan takaisin joukkueen vahvuuteen ensi viikoksi. Kaksikon poissa ollessa U19-maajoukkuetta vastaan mahdollisuutensa maalilla saivat kuitenkin akatemia- ja reservijoukkuemaalivahdit Tino Kangasaho ja Valtteri Inkeroinen, jotka pelasivat ottelun puoliksi. Toisella puoliajalla Inter teki myös lukuisia muita vaihtoja ja lopulta vain Matias Ojala ja Noah Nurmi pelasivat täydet minuutit. Vaihdoista johtuen tai huolimatta lisämaaleja hallissa ei kuitenkaan nähty ja lopputuloksena säilyi 1-1-tasatulos.

Ottelun jälkeen Interin päävalmentaja Miguel Grau ei ollut täysin tyytyväinen näkemäänsä.

– Tänään halusimme nähdä nuorimpia pelaajiamme hyvää joukkuetta vastaan. Intensiivisessä ja nopeatahtisessa ottelussa pystyimme korjaamaan virheitämme ottelun aikana. Tämäntyyppisissä otteluissa meidän täytyy kuitenkin olla aggressiivisempia ja kovempia kilpailemaan. Meille on todella tärkeää pystyä kilpailemaan enemmän ja enemmän jokaisessa ottelussa vastustajasta ja panoksista riippumatta.

– Meidän täytyy oppia tämän päivän virheistä näyttääksemme mitä todella tahdomme seuraavassa ottelussamme KuPS:aa vastaan. Ja sen täytyy tapahtua vastustajasta riippumatta, Grau painottaa.

Ottelun luonteesta huolimatta Grau olisi myös tänään halunnut nähdä kentällä Interin sellaisena kuin sen kuuluu olla.

– Ajatuksemme on aina olla omia itsejämme, aina kilpailla erittäin korkealla tasolla ja tehdä se omalla identiteetillämme. Tänään jäimme kauas siitä tavoitteesta, Grau harmittelee.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS934218 - 11713

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2821516 - 18-27
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat81169 - 29-204
11.SexyPöxyt81079 - 29-203

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit