(Kuva: Henrik Siiskonen)

Inter kohtaa maanantaina 8.7. Veritas Stadionilla FC Lahden toistamiseen Veikkausliigassa tällä kaudella. Pistetaisto potkaistaan käyntiin kello 18.00. Paikalle kannattaa suunnata hyvissä ajoin, sillä ennen ottelun alkua Turku Energia Areenalla liikutaan Perheiden liikuntamaailmassa kello 16.00 alkaen.

Interin ja Lahden edellinen kohtaaminen kesäkuun alussa Lahden stadionilla toi Interille kauden ensimmäisen nollapelin, sekä tärkeät kolme pistettä. Inter oli hiihtostadionilla vahvempi maalein 0-2. Sinimustilta maalinteossa onnistuivat Luka Kuittinen kulmatilanteesta erinomaisella puskumaalilla sekä Djoully Nzoko, joka viimeisteli Veikkausliigauransa ensimmäisen maalin Lahden verkkoon upealla kaukolaukauksella.

Kohtaamisen jälkeen FC Lahti on uudistanut rivejään. Juhannuksen alla tehtävistään vapautetun päävalmentaja Toni Lindbergin tilalle on astunut portugalilainen Ricardo Duarte. Lahti on ollut aktiivinen lisäksi uusien pelaajien hankinnassa, kun se on tuonut Duarten saapumisen jälkeen joukkueeseensa keskikentälle bosnia-hertsegovinalaisen Benjamin Mulahalilovićin, hyökkäykseen brasilialaisen Luquinhasin ja viimeisimpänä puolustukseensa itävaltalaisen Julian Tomkan.

FC Lahti on päässyt nauttimaan ottelun alla otteluvapaasta viikosta, kun edellisen kerran lahtelaiset nähtiin pelikentillä lauantaina 29.6. Ilvestä vastaan. Kuukausi sitten pelatun Interin ja Lahden välisen kohtaamisen jälkeen lahtelaisten kolme edellistä ottelua on päättynyt tasapeleihin AC Oulun, Gnistanin ja Ilveksen kanssa. Lahden Suomen Cup-juna tyssäsi 6. kierrokselle, kun Ykköstä pelaava KPV kukisti Lahden maalein 2-1 Kokkolassa.

Inter pelasi edellisen ottelunsa keskiviikkona 3.7., jolloin koko Turku sai nauttia Turun derbystä Suomen Cupissa. Sinimustat ottivat ottelusta 3-2-kotivoiton ja jatkaa  Cupin välieriin FC Hakan vieraaksi.

katso ennakkohaastattelu:

Ottelua ennakoimassa Interin 16-vuotias hyökkääjä Djoully Nzoko, joka iski ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Lahdessa kuukausi takaperin.

PELAAJATILANNE:

FC Lahtea vastaan Interin kokoonpanossa ei nähdä keskikentällä Kevin Jansenia tai puolustuksessa koko loppukauden sivussa olevaa Mikael Alménia.

FC Inter – FC Lahti ma 8.7. klo 18.00 Veritas Stadionilla

Osta lippusi otteluun tästä.

Jos et pääse paikalle, voit katsoa ottelun suorana Ruudusta klo 17.45 alkaen.

 

Sivu päivitetty 06.08.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit