Inter palasi joukkueharjoittelun pariin – puolustaja Lassi Järvenpää ei peitellyt helpottunutta oloaan
Interin edustusjoukkue palasi takaisin joukkueharjoitusten pariin lauantaina. Joukkueen korona-altistuneille tehdyissä testeissä ei paljastunut tartuntoja ja parin viikon karanteenijakso on nyt taakse jäänyttä elämää.
Täksi kaudeksi Interin puolustukseen hankittu Lassi Järvenpää kertoi tuntemuksistaan odotettujen ulkoharjoitusten jälkeen.
– Totta kai on hyvät fiilikset. Kaksi viikkoa eristyksissä on aikamoinen… en edes keksi sanaa, millä kuvailla sitä, Järvenpää pohti.
– Karanteeniaikana saimme yhdessä tehtyä hommia Zoom-treeneissä. Näimme sitä kautta toisemme, mutta harjoittelu oli lähinnä kunnon ylläpitämistä. Kiva päästä takaisin lajin pariin, hän jatkoi.
Ensimmäiset harjoitukset pitkän tauon jälkeen eivät luonnollisesti olleet pelkkää vihreän veran ilotulitusta.
– Se näytti juuri siltä kuin ei olisi kahteen viikkoon koskenut palloon. Tunnustelua, puolustaja summasi.
– Treenit oli toki suunniteltu niin, että pääsemme helpommin takaisin rytmiin. Meillä oli tosi pitkä alkulämpö ja sitten pari syöttöharjoitusta.
Järvenpää pysyi karanteeniaikana tyynenä ja yritti elää mahdollisimman tavallista ammattijalkapalloilijan elämää.
– Yritin syödä hyvin ja pitää unirytmiä yllä. Kokkailin paljon ja luukutin musaa. Ensimmäiset 4-5 päivää meni vielä alkuhuumassa, mutta sitten alkoi käymään henkisesti koville. Kaikki meistä ovat arjessa tottuneet näkemään jätkiä päivittäin pukukopissa, mutta nyt moni meistä joutui olemaan tämän ajan aika yksin.
24-vuotias Inter-tulokas ehti myös sivistämään itseään parin viikon aikana.
– Haen keväällä kauppakorkeakouluun, jonka pääsykokeisiin tuli nyt lueskeltua.
Veikkausliigaa aiemmin Rovaniemellä ja Maarianhaminassa pelannut Järvenpää ei saanut Turussa kaikkein ruusuisinta alkua Inter-uralleen. Hän loukkasi itseään jo alkuvuoden toisessa harjoitusottelussa, minkä vuoksi Suomen Cupin lohkovaihe meni myös wingbackina pelaavalta puolustajalta kokonaan ohitse.
Nyt Järvenpää on kuntoutunut takaisin pelikuntoon.
– Tänään tuntui oikeastaan jo tosi hyvältä. Minun piti olla jo Jaro-pelissä kokoonpanossa, mutta sitten peli peruuntui ja tuli tämä karanteenijakso. Sain sitä myötä tavallaan ekstra-aikaa pari viikkoa parannella vammoja ja pistää itseni täyteen iskuun.
Reilun kahden kuukauden aikana Järvenpää on vakuuttunut seuran toimintakyvystä.
– Inter on ammattimainen seura ja fasiliteetit ovat kunnossa. Sen huomasi heti ihan pukukoppiin ensimmäistä kertaa astuessa. Lisäksi olen todella tyytyväinen siihen, miten täällä fysiot hoitivat tuon loukkaantumiseni alusta loppuun hienosti. Minut vietiin vamman jälkeen saman tien lääkäriin ja kuntoutus käynnistyi välittömästi, helsinkiläisen jalkapallokasvatuksen saanut Järvenpää kiittelee.
Hän on päässyt joukkueeseen sisään mainiosti.
– Tähän jengiin oli helppo tulla. Tunsin suurimman osan porukasta jo entuudestaan. Osan kanssa olen pelannut aiemmin ja jotkut tunsin muuten vaan. Esimerkiksi Aatin (Marttinen) ja Matiaksen (Ojala) kanssa olimme samaan aikaan intissä.
– Koutsi (José Riveiro) oli puolestaan tuttu Klubista. Sain etukäteen kuulla seurasta pelkkää hyvää, Järvenpää lisäsi.
Espanjalaisluotsin pelifilosofiassa wingbackit totutusti ottavat isoa pelillistä vastuuta. Järvenpää on valmis vastaamaan huutoon tuolla pelipaikalla, vaikka hänet on ehkä useammin nähty tavallisena oikeana laitapakkina.
– Se (wingback) on minulle puolituttu rooli. Meillä on tosi hyökkäävät wingbackit, joten tämä on alkuun vaatinut hieman totuttelua. Olen kuitenkin saanut hyvää yksilöllistä vinkkiä ja treeniä, joten päivä päivältä se rooli tuntuu paremmalta.
Järvenpään mukaan Riveiron valmennustyylissä korostuu taktisuus.
– Täällä jokainen pelaaja tietää yksilölliset ja kollektiiviset roolinsa. Kaikki tietävät, mitä heiltä kentällä odotetaan, päättää Järvenpää.
Sivu päivitetty 09.04.2024